Viimeisimmät kirjoitukset kategoriassa Ohjelmistot ja ohjelmointi

Kolme viikkoa Flow-festareiden alkuun, ja aika moni kaveri on tällä kertaa tulossa. Kirjoittelin eilen harjoituksen vuoksi Flow08-festarin kartan ja ohjelman mm. Google Earth-sovelluksen tukemalla KML-kielellä. Festarialueen paikkojen lisäksi kartta sisältää kaikkien artistien esiintymisajat ja -paikat toteutettuna KML-animaationa (Google Earthissa karttanäkymän oikean ylälaidan aikasäätimestä saa vaihdettua aikaa). Eipä haitaisi, jos kaikenmoisten festareiden järjestäjät ottaisivat mallia.

Edit 27.7.: Kartalla näkyvät nyt myös geotägätyt (kartalle sijoiteut) julkiset Flickr-kuvat, joihin on liitetty joko tagi “flowfestival” tai “flow08”. Sinne vaan fotoja kun aika koittaa, tällä hetkellä löytyvät otokset ovat vielä viimevuodelta.

Edit 28.7.: Lisäsin soppaan myös kanavalle #Flow 15.7.-18.8.2008 postatut Jaikut.

Edit 11.8.: Nyt kartalla ovat myös Flow-viikonlopun sääennusteet Norjan meteorologisen laitoksen ja sikäläisen yleisradion yr.no-yhteissivustolta.

Lataa Unofficial KML Mashup for Flow Festival 2008.

Yle lanseerasi uuden mobiililaitteille suunnatun Yle.mobi-palvelunsa alkukesästä. En sitä muuten olisi huomannut, mutta joka aamu käyttämäni YLE Mobiiliuutiset-sivun alkuun tupsahti suositus siirtyä käyttämään uutta sivustoa, joka on “suunniteltu puhelimille”. Pitihän sitä sitten tietysti kokeilla. Parin minuutin kuluttua tuomio uutisten lukemiselle Yle.mobin kautta oli selvä: liikaa navigointia, vanha on parempi.

Ymmärrän kyllä että uudesta sivustosta ollaan tekemässä Ylen mobiilisisällön portaalia (jos näinkin web 1.0 -ilmaisu sallitaan). Videot ja podcastit ovat nyt hip ja cool, ja matskua Ylellä on Areenan myötä riittämiin. Joihinkin tapauksiin visuaalisesti karu tekstisisältö vaan on paras.

Duuniaamuisin hyppään yleensä Hämeentietä pohjoiseen kulkevaan bussiin Haapaniemen pysäkiltä, istun penkille ja avaan kännykän webbiselaimen. Kaksi minuuttia myöhemmin Kurvissa olen saanut Ylen Mobiiliuutiset sivun auki, ja bussi pysähtyy valoihin tai ainakin pysäkille. Noin kolme minuuttia myöhemmin ollaan porhaltamassa Paavalin kirkon ohi, olen saanut selailtua uutisotsikot läpi, ja on aika valmistautua jäämään bussista Kumpulan kampuksen kohdalla.

Aamun uutisotsikoiden selailuun on siis aikaa sellaiset neljä minuuttia. Vanhan sivun kohdalla se riittää hyvin, kun kaikki teksti on samalla sivulla (minulle riittävät yleensä ingressit, harvoin sukellan pitempään versioon uutisesta). Nokian selaimella tekstin vierittäminen ruudulla onnistuu kätevästi siirtämällä navigointikursoria sivun alalaidan ohi. Yle.mobi-sivun versio uutisista sisältää kuitenkin vain linkit uutisotsikoihin vanhaan kunnon wap-valikkotyyliin. Uutisten lukeminen edellyttää sukeltavaa navigointia: klikkausta kunkin otsikon kohdalla ja taas takaisin, mikä on kännykän hiirettömällä käyttöliittymällä hankalaa ja hidasta verrattuna vierittämiseen. Niin hankalaa, että Yle.mobi jää helposti viimeiseksi uutiskilpailussa bussin penkeillä tarjolla olevien, potentiaalisesti hieman vanhempaa uutta tarjoavien Satasen ja Metron kanssa.

Toivottavasti eivät ole Ylessä hävittämässä tuota vanhaa Mobiiliuutiset-sivustoa, tai sitten ainakin Yle.mobiin tulee vastaava, uutiset lyhyesti yhdellä sivulla sisältävä palvelu.

Kollega on vapaa-ajallaan vääntänyt erityisesti mobiililaitteille optimoidun Terassisää-palvelun. Palvelussa on aika monta mukana Helsingin terassillista ravintolaa, kustakin City-lehden ja auringon nousu- ja laskuaikoihin perustuvat, automaattisesti päivittyvät tiedot ko. terassin aurinkoisuudesta Google Maps-kartalle visualisoituina. Lisäksi sivulta saa tuoreet Helsingin säähavainnot (Malmin lentokenttä) ja ennusteen kuluvalle vuorokaudelle.

Säähavaintotiedot perustuvat Malmin lentokentän vapaasti saatavaan METAR-sääsanomaan ja ennustetieto tulee norjalaisten sääpalvelun ja paikallisen yleisradion yhteisestä yr.no-palvelusta.

Ilmatieteen laitoksen UV-indeksisivu

Onpa kivaa saada jokin projekti valmiksi. Tänään klo 10 julkaistiin Ilmatieteen laitoksen webbisivulla täysin uudistettu maailmanlaajuinen UV-indeksipalvelu (också på svenska, and in English), jonka suunnittelemisessa ja toteuttamisessa olen ollut hyvin aktiivisesti mukana. Nyt voitte siis tarkistaa vähän eksoottisempienkin matkakohteidenne UV-säteilyennusteen valtion virallisesta tuutista. Uusi UVI-sivu on toivoakseni ainoastaan päänavaus IL:n webbisivujen kautta tarjottavista ilmaisista, maailmanlaajuisen säätiedon palveluista.

Viimeisen vajaan vuoden aikana on istuttu monessa palaverissa keskustelemassa UV-indeksiin liittyvistä asioista niin tutkija- meteorologi-, havaintojenkeräys- kuin nörttinäkökulmastakin. Pohdittu erilaisia visualisointitapoja, vertailtu UVI-tiedottamista eri alan laitosten sivustoilla ympäri maailman ja ihmetelty datan saatavuutta. Oman ripsakan mausteensa keitokseen tuo kädenvääntö siitä, millaisia tuotteita ja tietoa IL:n julkisille webbisivuille voidaan laittaa ilmaiseksi kaikkien saataville: säähän liittyvillä tuotteilla on nimittäin aika usein myös kaupallista potentiaalia.

Varsinaisesti koodauksen makuun ko. sivun suhteen pääsin loppuvuodesta 2007 ja homma oli loppuhiontaa vaille valmis n. kuukausi sitten (toki samaan aikaan oli meneillään myös muita työaikaa vieviä projekteja). Tänä aikana syntyi n. 3200 riviä lopullista ohjelmakoodia, josta suurin osa liittyy UVI-datan hakemiseen ja käsittelyyn visualisointia varten. Merkittävin yksittäinen osa oli indeksin arvoittain väriään vaihtavan havainto/ennustegraafin toteuttamisessa, sillä pohjalla oleva graafinpiirtokirjasto ei suoraan tue kaikkia tässä tarvittuja ominaisuuksia. Nyt kun se on kerran tehty huolella, niin toivottavasti tulevaisuudessa päästään tämäntyyppisten ratkaisujen kanssa vähän helpommalla.

Aika räikeähän tuo on väriensä puolesta, mutta minkäs teet, kun UV-indeksin väriskaala on kansainvälisesti WHO:n fiksaama. Tällä sivulla on kyllä sen verran ko. ohjetta laajennettu, että arvoille 12-17 on kehitetty omat värit tummentamalla vakioskaalan 11-ja-yli -sävyä asteittain. Näkyy sitten tuolla päiväntasaajankieppeilläkin jotain eroja käräyttävyydessä.

Mainitaan tässä vielä varmuudeksi, että IL:n webbisivujen materiaali on tekijänoikeudellisesti suojattua, eikä yksittäisiä osia saa poimia ja julkaista edelleen. Eli esimerkiksi IL:n webbisivujen kuvien paketointi iGoogle-widgeteiksi ilman erillistä lupaa on kiellettyä, vaikka lähde mainittaisiinkin. Vähän hölmöä minusta, mutta näin se nyt on ainakin tällä hetkellä. Onneksi olen itse pääosin näiden datapoliittisten vääntöjen ulkopuolella.

Näköjään siellä on vieläkin ainakin yksi bugi, jonka nyt huomaan, onneksi ei kovin fataali sentään. Harmirahtunen. Ei silti pilaa mun vappuiloa :-)

Viimeaikoina ajatukset ovat pyörineet varsin tiukasti työasioissa, eikä tänne blogin puolelle ole tuntunut juuri riittävän sisällöntuotantopuhtia. Olen kirjoittanut suoranaisesti työhöni liittyvistä asioista melko rajoittuneesti, eipä niissä nyt usein ulkopuolisille kovin kiinnostavia seikkoja lienekään. Kun Ilmatieteen laitoksen ohjelmistokehitysblogia ei ainakaan toistaiseksi ole olemassa, niin tuupataan tämä nyt tänne. Mainittakoon selvyyden vuoksi, että seuraavat mielipiteet ja johtopäätökset ovat omiani, eivätkä välttämättä edusta Ilmatieteen laitoksen virallista kantaa.

Erilaiset paikkatietoon, eli kartalle sijoitettavaan informaatioon liittyvät palvelut ovat nykyisin kovin hip ja pop, ja niihin liittyvää tekniikkaa ja sovelluksia väsätään hiki hatussa lukuisissa nyrkkipajoissa (kunnes Nokia tai Google tulevat ja ostavat osaajat huomiinsa). Potentiaaliset käyttömahdollisuudet ajan- ja paikantasaisella tiedolla ovat huomattavat kunhan vaan sitä jostain saisi. Ja mielllään ilmaiseksi.

Tämä on huomattu EU:n lainsäädäntötasollakin: noin vuosi sitten tuli voimaan INSPIRE-direktiivi, joka pakottaa jäsenvaltioiden kansalliset viranomaiset asteittain avaamaan merkittävästi datapolitiikkaansa ja yhdenmukaistamaan tiedonjakoinfrastruktuurejaan: Nyrkkisääntönä voisi ehkä sanoa, että EU:n jäsenvaltioden viranomaisten pitää tulevaisuudessa tarjota yhteiskäyttöiset paikkatietonsa kansalaisille ilmaiseksi tai ainakin minimikustannuksin, mikäli niiden julkistaminen ei vaaranna yksityisyyden suojaa, kansallista turvallisuutta tms. Direktiivin toimeenpanoon vaadittavan kansallisen lainsäädännön pitäisi olla voimassa vuoden 2009 keväällä.

Direktiivin tarkoituksena on datan saatavuuden varmistamisen lisäksi erityisesti varmistaa se, että niin eri viranomaiset kuin kaupalliset toimijat ja kansalaisetkin voivat todella käyttää ja yhdistellä saatavilla olevaa paikkatietoa, joten on välttämätöntä sopia yhteisistä rajapinnoista, formaateista ja tietosisällöistä ja käyttää olemassa olevia avoimia paikka- ja metatietostandardeja milloin mahdollista. Teknisen tason vaatimuksia ja ohjeita väännetään parhaillaan EU-tason työryhmissä. Tässä vaiheessa voidaan varmuudella sanoa, että Open Geospatial Consortiumin (OGC) määrittelemät Geography Modeling Language (GML) -pohjaiset avoimet standardit ja Web Service -tyypiset teknologiaratkaisut ovat avainasemassa INSPIRE-direktiivin toteuttamisessa.

Mainiota kaikki tyynni, noin niinkuin periaatteessa. Paitsi että viranomaisilla (ainakin Suomessa, todennäköisesti muuallakin) on vielä kovasti vähän tietoa ja olemattomasti kokemusta GML:n ja OGC:n Web Service -palvelujen pystyttämisestä ja käyttämisestä. Ylipäätään ajatus, että jokaisen viraston ei tarvitse haalia itselleen ja ylläpitää kaikkea tarvitsemaansa paikkatietoa, on vielä monille vieras. Saati sitten, että kannattaisi nähdä vaivaa (= käyttää rahaa) tiedonhakupalvelujen ja formaattien yhdenmukaistamiseksi kansallisesti ja kansainvälisesti. Onhan meillä se excel-muodossa, jos joku joskus sattuisi pyytämään.

Tämä ei tietysti ole mitään uutta viranomaisten tietojärjestelmien kehittämisessä: ainakin viimeaikaisten hallitusten tavoittena lienee ollutkin pakottaa viranomaiset ostamaan tietojärjestelmien suunnittelu- ja kehitystyötä yksityiseltä sektorilta, kun valtionhallinon säästöohjelma leikkaa oman henkilöstön määrää, tai vähintääkin tekee rekrytoinnin lähes mahdottomaksi (palkkakilpailussa valtio ei toki ole IT-puolella pärjännyt yksityiselle puolelle ennenkään). Mutta löytyykö tähän paikkatietoinfrastruktuurin rakentamiseen ja toimialakohtaiseen tiedonmallinnukseen riittävästi asiantuntevaa apua Suomen yksityisen puolen firmoistakaan?

Varmasti jossain tämän alan osaamistakin on tarjolla, mutta ainakin tällä hetkellä muutamat konsultointipalveluja tarjonneet, jo alalla kannuksensa näyttäneet ja kyseisten standardien kehitystyössä mukana olleet firmat tulevat Suomen ulkopuolelta. Mikäs siinä tietysti periaatteessa, mutta tuntuu vähän tarpeettomalta lennättää tyyppejä Kanadasta pitämään koulutuksia ja workshoppeja, eikä suomenkielinen kommunikointimahdollisuus varmasti olisi pahitteeksi (pitää muistaa huomioida pomotkin, hih).

Jos teillä on pätevää alan osaamista tarjolla, niin tulkaa tyrkyttämään itseänne. Jos ei ole, niin hankkikaa sitä osaamista nopeasti. Valtionhallinnossa tarvitaan kipeästi asiantuntevaa apua siinä miten homma käytännössä kannattaa hoitaa ja mikä ei ainakaan toimi. Ja turha sitten yrittää passittaa niitä harjoittelijoita meille selailemaan niitä standardeja netistä konsulttihintaan, sen osaamme tehdä itsekin. Rahaa on kyllä (pakko kai olla, kun lainsäädäntö vaatii).

Käytännössä vähänkään isommat hankinnat on tietysti pakko kilpailuttaa, joten ihan ensimmäisen vastaantulijan kanssa ei sopimuksia voi suoraan solmia, mutta helpottaisi jo sekin, että tietäisi mistä asiantuntemusta on saatavissa. Kyllä sen pään aina yhden seinän läpi hakkaa, mutta keljuttaa, jos se ei ollutkaan ulkoseinä.

Syötteistä on kovaa vauhtia tulossa, ja monen kohdalla jo tullut, blogien pääasiallinen seuraamismuoto. Käytettävyyssyyt tähän ovat ilmeiset, varsinkin kun lukulistalla on parikymmentä blogia tai muuta ajoittain päivittyvää sisältölähdettä: syötteenlukija ilmoittaa selkeästi milloin mistäkin lähteestä on tullut uutta sisältöä ja tarjoaa helpon ja ennen kaikkea yhdenmukaisen tavan käydä lukemassa kyseinen sisältö. Näppärää lukijoille, vaivatonta julkaisijalle, mikäs sen parempaa. Tästä kuitenkin seuraa, että lukijat yhä harvemmin varsinaisesti vierailevat blogin tai muun julkaisun sivustolla. Mitä tästä seuraa julkaisijan kannalta? Entä mitä syötteistä ja niiden lukijoista vielä puuttuu?

Ärsyttävää, kuka sitten ihailee vääntämääni hienoa grafiikkaa ja sivupalkkieni äänestyswidgettejä ja muita virityksiä, kun kaikki seuraavat blogiani syötteen kautta? Tai kuka enää käy klikkailemassa sivustoni mainoksia?

Syötteisiin siirryttäessä julkaisuun tuotettu sisältö on kuningas: lukijat (tai heidän lukijansa käyttöliittymäsuunnittelijat) päättävät miltä kirjoitus tai virtaan heitetyt kuvat näyttävät. Huomioitta jäävät armotta niin viimeisen päälle viilatut CSS-tyylimäärittelyt kuin sivuston pikselitarkasti piirretyt graafiset elementitkin. Sisältö, joka ei ole mukana julkaisun syötteissä, jää tietyltä osalta lukijoita huomaamatta.

Blogeissa sisällön syötteiden löytäminen ja sitominen toisiinsa on ongelma erityisesti kommenttien kannalta: vaikka blogin tai yksittäisen kirjoituksen kommenteille olisikin oma syötteensä, eivät lukijaohjelmat vielä juurikaan osaa näitä sivusyötteitä etsiä ja yhdistellä.

Atom-syötteessä voidaan viitata kirjoitussyötteestä kommenttisyötteeseen ja toisinpäin Atom Threading Extensions -nimisen standardin (RFC 4685) avulla. Sen mukaan kirjoitussyötteessä viitataan sen kommenttisyötteeseen rel=”replies”-attribuutilla varustetulla link-elementillä. Kommenttisyötteessä puolestaan viitataan kommentin kohteena olevaan kirjoitukseen erityisen <thr:in-reply-to> -elementin avulla, joka voi sisältää viitteen sekä kirjoituksen HTML-sivuun että kyseisen kirjoituksen Atom-syötteeseen. Virittelin nuo linkit juuri kuntoon tässä blogissa, joten niistä voi katsoa esimerkkiä.

RSS 2.0-syötteessä ko. kirjoituksen syöteet sisältävän (HTML-)sivun voi julistaa comments-elementin avulla, mutta kommenttisyötteen osoitetta ei tämän elementin avulla voi antaa. Syötteenlukijaohjelmien tuki näille linkityksille lienee vielä toistaiseksi heikkoa, mutta ainakin Atom Threading Extensions -standardille voi uumoilla lisääntyvää käyttöä.

Syötekuluttajien huomioiminen tarkoittaa syötteiden linkittämisen lisäksi panostamista kirjoitusten arkistointiin ja hakutoimintoihin sivuston koreuden kustannuksella. Syötteissä julkaistaan yleensä vain alle 20 uusinta kirjoitusta, joten vanhempaa tavaraa etsiessään lukijat turvautuvat sivuston tarjoamiin arkistoihin tai hakukoneeseen. Periaatteessa blogin sivusto voisikin keskittyä käyttöliittymässään kirjoitusarkiston ja hakukoneen tarjoamiseen ja ohjata lukijat kuluttamaan sisältöä syötteiden kautta.

Syötemuotoisen sisällön löytämisen helpottamiseen tähdätään myös OpenSearch-tekniikoilla, joilla oman sivustonsa olemassaolevan hakukoneen saa integroitua toisten hakukoneiden osaksi. Oman hakukoneen kutsurajapinta kuvataan erityisen kuvaustiedoston avulla, ja hakukone konfiguroidaan tuottamaan hakutulokset OpenSearch-integrointia varten joko Atom- tai RSS-muodossa. kuvitelmaa-blogin OpenSearch-kuvaus löytyy osoitteesta http://kuvitelmaa.net/opensearchdescription.xml ja kuvitelmaa-blogin OpenSearch-hakua voi käydä kokeilemassa A9.comin Column Chooser -hakukoneella (hae hakukonetta sanalla “kuvitelmaa”).

Blogikirjoitusten kommentointi on tällä hetkellä kenties hankalinta hoitaa muutoin kuin varsianisen blogisivuston kautta. Tähänkin on pikkuhiljaa tuomassa ratkaisua Atom Publishing Protocol (RFC 5023), joka määrittelee standardin HTTP-pohjaisille kutsuprotokollille web-resurssien julkaisemiseen ja muokkaamiseen. Hieman yksinkertaistaen sivusto kuvaa tarjoamansa resurssitkokoelmat (kuten blogikirjoitukset ja kommentit) hierarkisesti erityisen service-dokumentin avulla.

Service-dokumentissa kuvattuun kokoelmaan voidaan lisätä uusi elementti lähettämällä se HTTP-post-pyyntönä kokoelman URL-osoitteeseen. Kunkin kokoelman sisältö julkaistaan omana Atom-syötteenään, ja niiden kussakin entryssä on rel=”edit” -attribuutilla merkitty link-elementti, joka kertoo ko. resurssin koneelliseen muokkaamiseen käytettävän URL-osoitteen. Atom Publishing -protokollan vaikutusvaltaisin käyttäjä lienee Google, jonka GData API perustuu Atom- ja RSS-syötteiden käyttöön.

Mainosten sisällyttäminen syötteisiin tulee varmasti lisääntymään tulevaisuudessa. Teknisesti tähän ei ole mitään estettä: teksti- tai kuvamuotoinen mainos pujahtaa syötteen sisään kuten mikä tahansa HTML-sisältö. Eri asia sitten on, miten ärsyttäväksi lukijat syötemainonnan tuomitsevat.

Korviin osui Sula Pinta -podcastin jaksosta #21 uutinen, jossa mainittiin IBM:n puuhailevan virtuaalisen kolmiulotteisen 3-D Data Center -härpäkeen kanssa käyttäen Second Life -klooni OpenSIMä teknologia-alustana. Ei voi olla totta, hölmöin idea, minkä ole pitkään aikaan kuullut, oli ensiajatus.

Piti tietysti kaivaa lähde esille ja löytyyhän Ibarin sivuilta tosiaan moisesta kertova 20. helmikuuta 2008 päivätty lehdistötiedote ja kyseiseltä sivulta vielä YouTube-linkki, jossa esitellään ihmettä juoksentelemalla ympäriinsä virtuaalikonehuonessa, jossa serverit ovat sananmukaisesti liekeissä. Mistään ei kyllä käynyt selville mitä asialle olisi voinut tehdä.

Virtuaalimaailmat ja muut 3D-visualisoinnit ovat oikein kivoja ja monissa tapauksissa todella hyödyllisiäkin. Äkkiseltään tulee mieleen rakentamiseen ja sisutukseen sekä molekyylirakenteiden esittelyyn ja tutkimiseen liitttyvät sovellukset. Potentiaalisesti hyödyllisiä ovat varmaankin myös moniulotteisen datan visualisointiin liityvät työkalut, joissa ihminen toimii datanlouhijana etsien suuresta tietomäärästä jotain mielenkiintoista säännönmukaisuutta tai muuta epämääräisesti koneelle määriteltävää piirrettä.

Kolmannen dimension simulointi kaksiulotteisella pinnalla (joita näyttölaitteet vielä toistaiseksi useimmiten ovat) on visuaalisesti raskasta: näyttöpinta-alasta suurin osa menee 3D-illuusion luomiseen ja varsinaiselle datalle jää kovin vähän tilaa. Lisäksi reaalimaailman esineitä mallinnettaessa virtuaalimaailmaan raahataan mukaan aivan turhaan myös reaalimaailman heikkoudet.

En millään voi ymmärtää 3D-visualisoinnin etu Data Center -valvontatyökalussa verrattuna esimerkiksi kaksiulottaiseen skemaatiseen näkymään palvelimista, jossa niiden verkkoyhteydet ja -kaistankäyttö, sähkönsyöttö ja -kulutus, lämpötilat, yms. on visualisoitu käyttäen perinteisiä kognitiivisesta psykologista kumpuavia huomiokeinoja, kuten ryhmittelyä, kokoeroja, värejä, liikettä (harkiten), ja ääntä (todella harkiten). Jos operaattori sattuu virtuaalicentterissä katsomaan väärään suuntaan tai jokin rakenne sattuu sopivasti tielle, niin hälytys jää näkemättä. Tai jos pidetään huolta ettei varmasti jää, niin muutaman serverin samanaikainen paukahtaminen saa tilan tunnelman muistuttamaan tykistökeskitystä, mikä ei takuulla ohjaa käyttäjää keskittymään olennaiseen eli ongelman rauhalliseen ja järjestelmälliseen analysointiin ja ratkaisemiseen.

Jopa taulukkomuotoinen valvontalista on helposti datasisällöltään 3D-mallia parempi, vaikka etenkin toisiinsa liittyvien ongelmien, kuten vaikka yhden datakaapelin irtoamisesta aiheutuva muiden lähistön palvelinten ylikuormitus, selvittämistä se ei juurikaan tue.

Konehuoneen mallintamisesta voi kyllä olla hyötyäkin silloin, kun tarkoituksen on nimenomaan simuloida todellista tilaa. Esimerkiksi huoltomiehen kouluttaminen navigoimaan nopeasti suuressa konehuoneessa tai vaikkapa tulipalon sammuttamisen simulointi ovat järkevää virtuaalimaailman käyttöä.

Ainiin, tämä oli pitänyt lanseerata jo viime vuoden puolella, elikkäs suomenkielinen vastine tietotekniikkaenglannin plugin tai plug-in -sanalle, jolle ei ole tähän saakka ainakaan omiin korviini ainakaan kovin lähelle samanmerkityksellistä suomen kielen sanaa. Vaikka englanninkielisten termien välttely IT-alalla onkin melkoista taistelua tuulimyllyjä vastaan, niin joskus olisi kiva löytää kuvaavia oman kielen sanoja esityksiinsä.

Selainpuolella olen kuullut puhuttavan selainlaajennoksista tai lisäosista plugin-sanan vastineena, mutta jotenkin ne eivät tyydytä. Erityisesti tässä olisi haussa sana, joka nimenomaan arkkitehtuurimielessä vastaa plugin-sanaa: siis sellainen, joka voidaan kytkeä mukaan tai pois sovelluksesta ilman että sen perustoiminnallisuus tulee mahdottomaksi. Laajennos kuvaa osan toiminnalista tarkoitusta: se laajentaa sovelluksen ominaisuusjoukkoa. Pluginia vastaava termi pitäisi olla toiminnallisuusmielessä neutraali, kuvata vain sitä, että osa ei voi toimia itsekseen, eikä se toisaalta ole myöskään minkään sovelluksen elimellinen osa.

Siispä ehdotus: Kytkiö.

Asentamalla Adblock-selainkytkiön käyttäjä voi vähentää näkyvilleen tulevia nettisivujen mainoksia.

Eclipse-sovelluskehitysvälineen ehkä keskeisin ominaisuus on sen sisältämä kytkiösovelluskehys, joka mahdollistaa ohjelman muokkaamisen ja laajentamisen kullekin käyttäjille tarpeellisilla ominaisuuksilla.

En pääse tarkistamaan mikä plugin on uusimman Tietotekniikan liiton ATK-sanakirjan mukaan. Ainakaan tuota kytkiö-sanaa ei Google vielä indeksoi.

Kanavalla, originally uploaded by ilkka.rinne.

Tämä viikko on mennyt Englannissa konferenssissa, joka jostain kumman syystä kutsuu itseään workshopiksi. Reading on pikaisen tutustumisen perusteella ihan kelpo paikka, vaikka aamu- ja iltaruuhkat kapeilla teillä syövät bussissaistujan hermoja. Ja jos tekee mieli karistaa pienen kaupungin tomut jaloistaan hetkeksi, niin Lontoo on lyhyehkön junamatkan päässä.

Konferenssissa puhuttiin sääennustumallien kehityksestä ja niiden paikkansapitävyyden arvioinnista (pakko myöntää, meni hieman yli monessa kohtaa), meteorologisen datan visualisoinnista ja erilaisistä käyttöliittymäratkaisuista, joita meteorologeille on maailmalla kehitetty, sekä tiedon ja metatiedon hallinnasta.

Ihan nastaa oli, oma esityskin meni varsin mukavasti, eikä edes pitkäksi. Hauskaa havaita, miten tärkeä asema tuollaisissa tilaisuuksissa esiintymisellä on: Ennen esitystäni kukaan ei tuntenut minua, karkeasti sanoen olin “konferenssimassaa”. Esitykseni jälkeen minua napattiin heti hihasta käytäväkeskusteluun, mistä seurauksena mitä ilmeisimmin on pienimuotoisempaa kansainvälistä yhteistyötä lähitulevaisuudessa. Istumalla takapenkissä näin ei varmasti olisi käynyt, vaikka olisi tehnyt muistiinpanoja kynä savuten.

Ilokseni huomasin, että tietojenkäsittelymailamn uudehkot tuulet puhaltavat pikkuhiljaa periteisesti melko konservatiivisesti kehitettyihin meteorologisiin tietojärjestelmiinkin, en ollut suinkaan ainoa, jonka esityksessä mainittiin palvelusuuntautunut arkkitehtuuri (Service Oriented Architecture, SOA) tai erilaiset Web Service -rajapinnat. Osa vaikutti tietysti siltä, että muotisanoja on kylvetty esityksen “tulevaisuuden näkymät” -kalvolle, mutta ainakin muutamalla taho vaikutti ottavan asian ihan tosissaan. Muutamia omalta kannalta mielenkiintoisimpia esityksiä (PDF):

• Jeremy Tandy, UK MetOffice: Use of service oriented architecture within the UK Met Office to simplify integration of meteorological information within product systems
• Steve Schotz, NOAA: NAWIPS status and plans

Konferenssin (ainakin lähes) kaikki esitykset on julkaistu webissä PDF-muodossa, joten sinne vaan jos aiheet enemmän kiinnostavat.

Readingissä oli eilen aamulla maa kuurassa, Helsinki-Vantaalla puolen yön jälkeen pikkuriikkisen lunta maassa. Kyllä täällä silti aika paljon talvisemmalta näyttää.

Uuden automaattisen tietojenkäsittelijän kanssa eletään nyt kuherruskuukauden neljättä päivää. Lunnaat olivat kovanlaiset, mutta pääosin mieluisa yhteiselo ja etenkin pöydän toiselta puolelta monalisamaisesti katsova varsin laaja naama saavat uhrauksen tuntumaan jos nyt ei järkevältä niin ainakin perusteltavissa olevalta.

Iso näyttö on luksusta, johon tottuu nopeasti

Pikselinflaatio on kumma sairaus. Vajaat kaksi vuotta sitten 21-tuumainen putkinäyttö tuntui huiman suurelta työpöydällä. Kun nyt on katsellut 30-tuumaista, kirkasta ja kristallinterävää littunäyttöä muutaman päivän, tuntuu edellinen kuvaputki linnunpöntöltä katseltuna rasvaisten silmälasien läpi.

Ainoa, missä Cinema HD, kuten nestekidenäytöt yleensäkin, häviää putkinäytölle, on mustien sävyjen toisto: tummasta harmaasta ei pääse millään mustaan saakka. Erityistä kritiikkiä tämän hintaluokan näytölle on annettava mustan epätasaisuudesta: tasainen musta pinta vaalenee selvästi kulmia kohti, mikä häiritsee erityisesti tummanpuhuvia leffoja katsottaessa. Olisiko kyse näytön sisäisestä lämpöongelmasta, joka heijastuu tunnetusti lämpöherkkään nestekidekalvoon, mene tiedä.

Edit 18.10.: Näytön tummuus on nyt ensimmäisen viikon käytön jälkeen tasaantunut kovasti. Ei siis pidä singahtaa heti vaihtamaan tuotetta, jos tällaista esiintyy.

Hämmästyttävää siisteyttä myös pellin alla

Mac Pron harjatun alumiinikuoren viileä tyylikkyys ei tule yllätyksenä, toisin kuin koneen lähes 20kg paino. Kuori on kauttaaltaan parimillistä alumiinilevyä, ja kehikko on muutenkin todella tukevan oloinen. Silti paino hämmästyttää. Onko niin, että käyttäjä kokee saavansa enemmän katetta rahalleen, kun painoa on reilusti?

Kotelo avausmekanismeineen vaikuttaa todella laadukkalta: modulaariset kovalevypaikat ja siististi reinoja myöten vedetyt johdot tuovat saavat aikaan vaikutelman laitteesta, joka kestää jatkuvaa availua ja osien vaihtamista vuodesta toiseen. Vaan mitenkähän mahtaa olla kahden-kolmen vuoden kuluttua, kun koneen sisälmykset todennäköisesti pitäisi vaihtaa uudempiin, että onko päivittäminen mahdollista?

Jos tavallisen toimivan, vaan hitaksi käyneen peltikuorisen koneen heittäminen elektroniikkaromunkeräykseen kirpaisee, niin tämän alumiiniluomuksen viskaaminen romujen sekaan elektroniikan vahnennuttua tuntuu lähes aivan jäjettömältä ajatukselta. Siinäkään ei energiaa säästetä, kun tämmöisiä paketteja rahdataan ympäri maailmaa. Mutta on se silti tyylikäs ja kolmesta sisäisestä tuulettimestaan huolimatta hyvin hiljainen.

Käynnistys ja ikkunointiparadigma aiheuttivat vihreälle päänvaivaa

Ensimmäiset nyrkinheristelyhetket pitkäaikaisena wintoosakäyttäjänä koin yrittäesäni saada koneen RAID-korttia asetettua kovalevyjen vikasietoisuutta parantavaan tilaan. Oletuksena koneeseen asennetut kaksi identtistä kovalevyä oli konfiguroitu siten, että molemmat olivat erikseen käytettävissä tiedontallennukseen. Levyjen saamisen kaiken tallennettavan tiedon molemmille levyille hajauttavan RAID 1 -tilaan piti olla yksinkertaista: sen kun pari klikkausta ja velho hoitaa homman kotiin.

No pari klikkausta menivätkin ihan hyvin, kunnes klassisen “oletko aivan varma, tätä ei voida perua”-dialogin jälkeen kone huomasi, että jumatsuika, kaverihan yrittää sisällyttää nykyisen käynnistylevyn tähän RAID-levystöön. Ei käy, käynnistä kone asennus-CD:lta ja yritä uudelleen. Ok, mikäs siinä, käy järkeen (ainakin jos on käpistelijä). Ainoa vaan, ettei minulla ollut mitään hajua siitä, miten mäkki buutataan CD:ltä.

Näin tyhmiin käyttäjiin eivät olleet edes käyttöohjeet varautuneet. Buuttaminen CD koneen sisällä ei tuottanut toivottua tulosta. Lopulta systeemiasetuksista löytyi “Start disk..” -niminen kohta, jonka olin olettanut sisältävän jonkinlaisen hätätilakäynnistylevyn luomisvälineen. Sieltä saikin sen sijaan valita seuraavalla käynnistyksellä käytettävän boottilevyn, kunhan oli ensin hokannut laittaa ko. levyn CD-asemaan ja sitä ennen löytänyt näppäimistöstä painikkeen, josta levykelkka tulee ulos. Totta ihmeessä se painike on näppäimistössä, eikä kelkan läheisyydessä.

Asennuslevyltä käynnistettäessä keskelle ruutua tupsahti ikkuna, josta — yllätys yllätys — sai asentaa Mac OS X -käyttöjärjestelmän koneeseen. Tämä ei nyt vaikuttanut ihan siltä mitä haettiin, mutta mitään muutakaan optioita ei ikkunassa ollut, joten ajattelin, että kaipa siellä on sitten jonkinlainen syvällisten järjestelmäasetusten muuttamisoptio jossain kohtaa; Ja ei kai ohjelma nyt niin tyhmä voisi olla, että se lähtisi tekemään asennusta uusiksi ainakaan kysymättä, kun ko. versio oli jo asennettu levylle. Eipä! Asennusta jäljellä enää noin 50 minuuttia… prkl.

Sadattelunkatkuisia kymmeniä minuutteja myöhemmin havaitsin vihdoin, että se, mikä olisi pitänyt hoksata, oli että ruudun yläreunassa oli valikkopalkki, josta kaivamalla löytyi mm. tuo RAID-hallintaohjelma. Ei siis asennusohjelman yläreunasta, vaan erillään 15 cm päästä ruudun yläreunasta. RAID-tilan vaihtaminen varastikin sitten kaiken interaktion varoittamatta n. kolmeksi tunniksi. Siinä sitten tölläsin ryömivää edistysmispalkkia kun en muutakaan voinut. Oli pakko ottaa nokoset.

Nyttemmin olen oppinut, että näin nämä macin ohjelmat toimivat: kukin aktiivinen sovellus näyttää valikkopalkkinsa vuorollaan ruudun yläkulmassa. Sovellukset eivät myöskään yleensä sulkeudu sulkemalla niiden kaikki ikkunat, vaan ko. prosessit pitää erikseen sulkea. Tämän järjestelyn loogisuutta on hieman hankala ymmärtää. Mikäs siinä, jos muistia on riitättävästi, kivahan se on, että ikkunat avautuvat nopsaan uudelleen ja samassa tilassakin mahdollisesti, mutta tähän “pääikkunan elinkaari on yhtä kuin sovelluksen elinkaari” -paradigmaan on vaan niin tottunut, että ajatus kummastuttaa.

Silti lähinnä sitä, mitä modernin tietokoneen tulisi olla

Pienistä alkuhankaluuksista huolimatta poro-mäkki on kaikista tähänastisista tietokoneistani lähinnä sitä, mitä koneen pitäisikin olla: (lähes) kaikki sujuu arvattavasti ja nopeasti, ohjelmat eivät häiritse toisiaan, reilusti tabloidikokoinen näyttö sopisi ehkä vihdoin jopa siihen sanomalehden lukemiseen (jos vaan käyttöliittymä olisi ruokailuitilaan sopiva), tieto liikkuu jouhevasti niin verkosta kuin siirtolevyiltäkin, kännykkä ja kamera integroituvat ongelmitta.

Ennen kaikkea jossain syvyyksissä möyrii luottamusta herättävä käyttöjärjestelmä, joka pitää kriittisistä asioista huolta ja mahdollistaa tarvittaessa aivan riittämiiin komentorivinörtteilymahdollisuuksia, mikäli sellaiseen joskus tekisi mieli ryhtyä.

Ei minusta silti makkievankelistaa ihan vielä tältä seisomalta saa. Hyvä kone kovaan hintaan voisi olla nykyisin kovasti muodikasta sankarikuluttamista, mutta kun ne kaikki komponentit ovat kuitenkin halvalla valmistettua standardikamaa. Nykyaikaisia mikropiirikomponentteja ei ihan joka lähipajassa kolvailla.