Ohjelmistot ja ohjelmointi: kesäkuu 2006 - arkisto
Reissu alkaa olla loppusuoralla, odotellaan portin avautumista Budapestin Ferihegy-lentokentällä. Reissu meni hyvin lukuunottamatta eilisen illan yllätyskallista yökerhokeikkaa. Oma syy, pitäisi tarkistaahintataso tuollaisissa paikoissa etukäteen.
Tapaaminen oli antoisa ihan duunin kannaltakin, itseasiassa loppuyhteenvedossa todettiin melkein kaikkien osallistujamaiden olevan samansuuntaista mieltä siitä, mihin suuntaan meteorologisia työasemia pitäisi kehittää. Tunnelma oli koko tapaamisen ajan hyvin avoin ja tuli henkilökohtaisestikin solmittua muutamia uusia kollegasuhteita. Englanninkieli on taas kolatanut sen verran päälle, että sitä käyttää jo itsekseen puhuessaankin. Ensivuoden tapaaminen on Irlannissa, oletettavasti Dublinissa. Sinne pitää ehdottomasti päästä mukaan.
Eilen iltapäivällä teimme retken kahteen Dubapestin 10-12 asteiseen kalkkikiviluolaan, mikä virkisti paahteisessa päivässä kehoa ja mieltä. Kamera oli tositestissä vähävaloisessa luolassa, mistä se selviytyikin yllättävän hyvin. Kuvat olivat varsin hyvälaatuisia jopa ISO-arvolla 1600, ja ilmeisesti onnistuin melko hyvin pitämään kameraa paikallaankin, kun jopa 1/6 sekunnin valotusajalla käsivaralta otetut kuvat olivat pääosin teräviä. Galleriaan tupsahtanee tuolta reissulta joitain otoksia, kunhan pääsen täältä kotiin.
Budapestissä se vaan aurinko jaksaa paistella. Yli hellelukemien ollaan ja aika selvät rajat on jo t-paidan kauluksen kohdalla. Keskipäivällä tekee jo mieli hakeutua hotellihuoneen varjoon surffailemaan jonkun ystävällisen sielun langattoman lähiverkon avustuksella.
Kaksi duunipäivää EGOWS-tapaamista takana ja puolitoista vielä edessä. Paljon kiinnostavaa asiaa täällä on kuullut ja nähnyt, sellaista mikä vahvistaa omaa käsitystä siitä että oikeilla jäljillä ollaan meikäläisessä projektissa, mutta toisaalta muiden näkemä vaiva ja tulokset panevat miettimään, että olisiko mahdollista välttää pyörän uudelleenkeksiminen kansainvälisen yhteistyön kautta. Isompia päätöksiähän tällaiset onneksi ovat, eivät parin koodaajaplantun päätettävissä. Ajatusten vaihto tällaisessa porukassa on hyvin avointa, joten ainakin sillä tasolla jotain varmasti tarttuu mukaan.
Eilisten esitysten jälkeen olin vielä aika epävarma siitä, onko kuulijoilta olettamani lähtötaso aivan kohdallaan, mutta tänään on onneksi selvinnyt, että aika pitkälle samoja tekniikoita on kuitenkin käytössä muillakin. Huomenna on sitten oman esitykseni vuoro. Liikaa ei pidä stressata siitä, asia on kuitenkin sellaist, josta tiedän suhteellisen paljon, eikä englanniksi esiintyminenkään kauheasti jännitä. Pitää vaan katsoa että tulee pysyttyä annetussa 20-25 minuutin aikahaarukassa. Rentoutumisen pyöräyttänee rivakasti liikkeelle tämäniltainen yhteisillallinen koko n. 30 hengen tapaamisporukan kanssa. Se valmistautuminen, minkä ajattelee tehdä, on siis tehtävä seuraavan parin tunnin aikana.







