Siperia-Mongolia-Kiina -05: kesäkuu 2005 - arkisto

Helsingissä on kesä. Kamppi Center (kamppis, kamppari,kasa?) on auki. Matkan jälkeen olo on energinen ja tilillä on paljon rahaa. Skeittarit omistaa kaupungin. Suomen kälisuunnittelubisneksessä tapahtuu kummia. Kännykässä oli täysi akku kuukauden käyttämättömyyden jälkeen. Olen sairastunut lentokoneessa flunssaan.

Niin se loppuu pitkakin matka, tanaan illalla lahtee lentokone taalta Hong Kongista Dubain ja Lontoon kautta Helsinkiin. Reissu on ollut hieno ja oikeastaan mitaan suurempia vaikeuksia ei ole missaan vaiheesa tullut eteen, ihme kylla. Kaikki junat yms. kulkemiset ovat onnistuneet haluttuina paivina ilman yllatyksia. Nyt on kameran muistikorteilla (yht. 7 GB) aika hintsusti tilaa, toisaalta ei ole pahemmin tarvinnut myoskaan saastella kuvien ottamisessa. Purkamiseen ja karsintaan pitaakin sitten varata kotona useampi paiva. Paivittelen sitten niita tanne blogiinkin, ainakin niiden iloksi, jotka lukevat tata kertomusta vasta myohemmin.

Migutse loysi varmaan kaupungin parhaan nettailupaikan, nimittain kaupungin yleisen kirjaston 6. kerroksessa City Hallissa Hong Kong Islandilla. Ei maksa mitaan, koneet ja yhteydet nopeita. Myos printaus onnistuu 1,5 HK$ hintaan per sivu. Jonkinlainen henkilollisyystodistus on oltava mukana. Suosittelen lampimasti.

Eilen oli sen verran pilvista, etta paatimme suunnata kaupunkia ymparoivaan saaristoon. Hieman randomilla valittu Cheung Chau osoitautui erittain hyvaksi valinnaksi. Kiertelimme iltapaivan ajan saaren rantaa pitkin kulkevaa polkua ja vaistelimme kammenen kokoisia varikkaita hamahakkeja, jotka olivat kutoneet seittejaan pitkin poikin polun reinoja ja valilla paan ylapuolellekin. Migutse kavaisi matkan varrella talsimassa Etela-Kiinan meren aalloissa hiljaisella, joskin aika roskaisella hiekkarannalla. Mina keskityin nakinkenkiin. Illan hamartyessa paatimme viela syoda merenelavia idyllisella rantabulevardilla. Saarelle paasee tavallisella laitalla (n. HK$ 17 / 50 min) tai katamaraanilla (HK$ 23 / 26 min).

Paastyamme takaisin keskustaan Migutse meni potemaan paansarkyaan hotellille ja mina jatkoin Sinin mainostamalle Lan Kwai Fong -kadulle etsimaan yoelamaa. Ja loytyihan sita: ravintoloita ja musiikki- ja drinkkibaareja kylki kyljessa ja katu niiden valissa taynna iltakuteisiin sonnustautunutta turistia. Paitsi yksi, joka ihmetteli meininkia likaiset shortsit ja hikinen T-paita yllaan kamera kaulassa.Paasin silti mukinoitta sisalle baariin, joka mainosti caipirinha & mojito -iltaa (lieneeko pysyva banneri?). Hyvia olivat caipparit jokatapauksessa, eika HK$ 33 hintakaan aivan alyton. Hyvassa seurassa tuolla olisi varmasti viihtynyt mukavasti pikkutunneille, vaihtaen paikkaa valilla mielen ja tilanteen mukaan.

Tanaan on suunnitelmissa viela ainakin nousta vuorijunalla Victoria Peakille katsomaan kaupunkia yliviistosta. Tanaan ei nayta olevan ihan niin pilvista kuin eilen, joten toivottavasti sielta jotain nakeekin.

Onpa suuri kaupunki kaikissa mittasuhteissa: talot, ihmismaara, hinnat, jopa sade on suurta ja poukkoilevaa. Saavuttuamme tanne hoidimme ensin majoitusasiat hoidettua kuntoon. Mirador Mansions on talo, jossa on on ainakin varmaan tusina hostellia ja hotellia, meidan hostellin (New Garden) respa sijaitsee 13. kerroksessa ja huoneemme 10:nessa. Sijainti on optimaalinen: Kowloon-kaupungiosan keskeisimman kadun Nathan Roadin varrella.

Kiinan halvat hinnat ovat kylla historiaa, 4-hengen dormista olisimme koyhtyneet 80 HK$/hlo/yo (n. 8 euroa), paatimme kuitenkin ottaa kolmen hengen huoneen omalla suihkulla hintaan 130 HK$/hlo. Kolmen hengen lounaaseen kiinalaisessakin meni 500 HK$ etta lompakossa vaan suhina kavi. Nyt istun Shadowman Cyber Cafe -nimisessa paikassa ja ensimmaisen kerran reissun aikana sormien alla on macci. Taalla on suurkaupungin kansainvalinen meininki.

Kavimme Roopen kanssa heti kiinni Nathan Roadin lukuisiin, tosin toisiaan muistuttaviin kamera- ja elektroniikkakauppoihin. Pitihan se arvata, ettei sielta sitten tyhjin kasin lahdetty ulos: Roopen mukaan tarttui Cosinan 100-300mm tele ja Canonin joku macro-linssi, jolla ravintolassa otettiin kuvia yksittaisista riisinjyvista. Minulle saatiin myytya 10.5 f/2.8 ED DX kalansilma-Nikkor, joka on kylla 180 asteen kuva-alallaan aika vinkea kapistus. Sita tuli heti testattua satamassa yritettaessa mahduttaa vastapaisen Hong Kong -saaren pilvia hipovia piirtajia yhteen kuvaan. Myos kadunkulmista saa mielenkiintoisia kuvia, kun molemmat kadut tulevat mukaan. Vaaristymat ovat tietenkin aivan hirveita, mutta kalansilmalla se kuuluun asiaan. Linssille tuli hintaa 5100 HK$, mika nyt ei ole hirvean hyva hinta verrattuna kansainvalisiin nettikauppoihin, mutta esimerkiksi Rajala myy linssia nettikaupassaan 995 euron hintaan. Olisipa vaan ollut tuo linssi mukana jo aiemmin, mm. Hua Shan-vuorelta olisi saanut niin paljon enemman mahtumaan kuviin.

Express-junassa matkalla Guangzhousta Kowlooniin, Hong Kongiin. Kostea saa jatkuu, usva peitti pilvepiirtajien huiput ajaessamme aamulla taksilla hotellilta rautatieasemalle. Guangzhou East Railway Station muistutti, samoin kuin Xi'anissa, enemman lentokenttaa kuin rautatieasemaa, mita korostivat rajamuodollisuudet ennen paasya Kowloon-junan odotusaulaan. Nyt sade vihmoo junan ikkunoihin matkatessamme riisipeltojen ja teollisuusalueiden halki kohti Kiinan rajaa.

Eilen tuli kierreltya kaupunkia aika konservatiivisesti, kuten Migutse kuvasi hitaan liikkumisen puoliksi katetuilla kauppakaduilla ukkossateelta turvaan pyrkivien ihmisten valissa. Yritimme loytaa Quingping Shichang -nimista eksoottista kauppapaikkaa, jossa piti LP:n mukaan olla myynnissa kaikenlaista ruokatarvetta yrteista kuivattuihin merihevosiin ja liskoista apinoihin, koiria tietenkaan unohtamatta. Onnistuimme Migutsen kanssa kuitenkin loytamaan vain kauppahallintapaisen, jossa oli kylla ahtaissa hakeissa mm. sinisorsia, kaneja, sammakoita ja tietysti runsaasti kaulankatkaisua odottavia kanoja. Roope oli nahnyt jossain liskoja ja kaarmeitakin.Yhdella hassulla kujalla oli varmaan tusina lemmikkielain- ja akvaariokauppaa - kaduilla olisi pahimman kuuron aikaan kylla melkein voinut uida itsekin.

Ensimmaista kertaa reissun aikana istumme soft-seat -vaunussa, joka muistuttaa kovasti suomalaisia paivajunien vaunuja. Kaikille Helsingin fyysikoille pikanttina yksityiskohtana mainittakoon raikeat fuksianpunaiset paanaluset tuolien selkanojilla. Vaunuemanta kierteleen tuossa edestakaisin kahvipannun kanssa, maito on sekoitettu jo valmiiksi.
---
Parituntisen matkan loppupuolella ensin vastaan tulevat Shenchenin modernit kaupunkimaisemat ja heti sen peraan ollaankin jo rajalla, josta juna painaa muitta mutkitta lapi. Moneen kertaan olen ihmetellyt matkan aikana, miten operaattorit saavat solut poikki rajalla niin tarkasti: heti kun ollaan Hong Kongin puolella, koko vaunun kannykat piippailevat uusien tervetuliaisviesteja. Nyt sitten pitaisi arpoa paras naista 8 valittavana olevasta operaattorista...

Toinen paiva Guangzhoun hoyrysaunassa jatkuu sateisena.  Lahdin omin pain tutustumaan kaupunkiin, kun paasin taas sangysta ylos Roopea ja Migutsea nopeamassa aikataulussa. Loysin Shamian Daosta lansimaalaisen viihtyisan turistikahvilan (Blenz Coffee) jossa on asiakkaille ilmainen nettiyhteys pyorimassa kolmen koneen voimin. Nyt edessa ensimmainen espresso reiluun kolmeen viikkoon, ihan kelvollinen sellainen, vaikka tarjotaankin isosta kahvimukista.

Ensimmaista kertaa matkan aikana tormasin rajoituksiin nettiyhteyksien kaytossa: en meinannut paasta edes paivitamaan tata blogia, mutta onneksi paivityssovellus vastailee suoraan myos https-portissa :-) Tieda sitten onko kyse jostain selaimen asetuksista vai mista.

Hassu kaupunki tama entinen Kanton: neonvalomainokset ja pilvenpiirtajat kopioitu parin sadan kilometrin paasta Hong Kongista, kannykka- ja kannykankuorikauppoja pilvin pimein ja kaupungin parhaimmalla paikalla kiinnikuroutunut saari, jonka talot ja puistot muistuttavat kolonialismin ja oopium-sotien ajoista. Heti vilkaiden ja puleerattujen kauppakatujen takana pilkottavat kapeat asuinkujat rahjaisine taloineen, parvekkeilta roikkuvine pyykkeinen ja paan ylapuolella joka suuntaan sikinsokin kulkevine sahkojohtoineen. Sen voi kylla uskoa, etta taalla kauppa kay: iltaisin kaduilla on pinoittain purkamista odottavia pahvilaatikoita, joka kasan paalla istuu nuoria miehia tupakalla odottamassa kaskya ryhtya kantamaan tavaraa sisaan tai ulos.

Kuuma jo kostea ilmasto asettaa hieman haasteita elektroniikalle ja optiikalle: hotellin ja ravintoloiden ilmastointikoneet viilentavat laitteita ja ehtivat juuri vahan tiivistaa kosteutta niiden sisalle ennen kuin kuuma ja kostea ilma puhaltaa kameran linssin huuruun ulko-ovella. Hyvin on kylla kaikki tekniikka kestanyt tahan saakka (kop kop). Kameran zoom-linssin sisaan on kylla ilmeisesti jossain vaiheessa imeytynyt muutamia polyhiukkasia :-( Nyt kun kuvausasioihin paastiin, niin taytyy kehua jalleen 50mm 1.8 Nikkor-linssia, joka mahdollistaa kivojen kaupunkikuvien napsimisen kasivaralta kaupungin iltavalaistuksessa.

Matka alkaa vahitellen lahestya loppuaan ja ajatukset palailevat tahtomattakin reissun alkupaata enemman kotioloihin. Migutse kysyi tuossa yksipaiva, etta tuntuuko matka loppuvan kesken vai onko ja kiva palata kotiin. En oikein osaa sanoa, paljon olisi tietysti viela nahtavaa, mutta toisaalta paljon olisi sulatettavaakin. Ainakin into kaiken nakemansa raportointiin on selvasti vahentynyt: nyt pitaa jo vahan potkia itseaan kirjoittamaan kustakin paivasta jotain muistiin. Toisaalta kylla todella hyva, etta on tullut kirjoitettua asioita ylos, muuten moni juttu olisi jo varmasti unohtunut. Kiva etta niinkin moni teista on jaksanut seurailla matkan sattumuksia, ilmeisesti teita on kolmisenkymmenta aktivistia :-)

Tanaan iltapaivalla pitaa selvitella matkustamista Hong Kongiin, tavoitteena on tehta parin tunnin junamatka huomenna aamupaivalla. Roopen kone lahteekin jo lauantaiaamuna, minulla on aikaa viela sunnuntai-iltaan. Roope sai muuten hommattua lipun Finnairin suoralle lennolle Hong Kongista Helsinkiin Finnairin Hong Kongin nettikaupasta suht. edulliseen hintaan, joten ilmeisesti etukateen ei valttamatta tarvitse paluulippua hommata. Tosin Finskin sivujen javascriptit aiheutivat ilmeisesti enemman kuin vahan paanvaivaa nettikahviloiden koneiden kanssa (vink vink).

Pitka paiva Guangzhoussa. Saavuimme aamulla junalla Guilinista erittain hyvatasoisessa makuuvaunussa, henkilokuntana olleet nouret tytot puhuivat jopa melko ymmarrettavaa englantia. Laskimme, etta tahan mennessa reissun aikan junassa on tullut vietettya 8 yota ja yksi viela nukkumabussissa: Ei ihme, etta makuuvaunu tuntuu kotoisalta.

Etelan aamu tervehti meita kuumalla ja kostealla ilmalla ja asemalla oli vastassa ehka pahin ryysis koko matkan aikana, kun jonkin toisenkin junan matkustajat ahtautuivat samaan aikaan kapeahkon ulosmenokaytavan lapi ulos kaupungin pohjoislaidalla sijaitsevalta paarautatieasemalta. Majoitusta tarjoavia jobbareita oli aseman ulkopuolella yllatavan vahan, mutta tormasimme sentaan mieheen, joka tarjosi meille Jiang Ting Ge -hotellia lahelta Shamian Daon  aluetta, josta olimme matkaoppaiden perusteella kiinnostuneita. Pienen neutottelun jalkeen 3 hengen huoneen hintakin satiin neuvoteltua siedettavaksi (260 yuania/yo). Hotelli on meille ehka vahan liiankin siisti, mutta onpahan ainakin mukavuudet kunnossa ja suihkusta tulee lamminta vetta.

Virkistaytymisen ja pienen kasipyykkisession jalkeen lahdimme kavelle samoilemaan lukemattomien vierivieressa sijaitsevien vaate-, elektroniikka- ja laukkuliikkeiden tayttamille ostoskaduille. Fiilis oli kuin Stockan hulluilla paivilla, paitsi etta kunkin liikkeen kadulle ampuma poppimusiikki yhdessa kasiaan taputtavien sisaanheittajatyttojen ja -poikien kanssa lisasi kakofonia-aspektin vaentungokseen.

Kavimme syomassa Dim Sumia suurehkon ostospalatsin neljannessa kerroksessa sijaitsevassa ravintolassa, joka asiakasmaaraltaan muistutti opiskelija-aikojen Portsun ruokalaa klo 12 aikaan santillisten fuksien purkautuessa luennoilta. Jonottamaan emme sentaan joutuneet, vaan meidat ohjattiin samaan poytaan kolmen kiinalaisrouvan kanssa. Ruoka oli erinonmaista jalleen kerran; se kuittasi hyvin 20-tuntiseksi venahtaneen syomistauon.

Lounaamme aikana alkanut sade haiottasi vahan aiottua shoppailukierrosta, mutta paadyimme sentaan mainooon teekauppaan, jossa saimme maistella laajahkoa valikoimaa niin jasmiini-, oolong-, kuin vihreitakin teelaatuja. Uusi mielenkiintoinen tuttavuus olivat erilaiset tee-karamellit ja -pikkuleivat. Pakkohan se oli sitten jotain ottaa myos repun taytteeksi.

Roope ja Migutse kaipasivat viela illalla hieman purtavaa, joten kavimme hotellin vieressa olevassa pikkuravintolassa syomassa. Mina jatkoin siita viela n. tunnin - puolentoista kavelykierroksella pitkin jokivarren neonvalojen loisteessa kylpevia rantabulevardeja kamera kaulassa. Usvaksi ilmaan leijumaan jaanyt sade korosti hienosti varivalojen hehkua ja oiset kadut kiilsivat katulamppujen loisteessa.

Hyvin toimeentulevannakoiset aidit olivat laittaneet alle kouluikaiset lapsensa iltavuoroon kauppaamaan pienia ruusukimppuja turisteille. Harskein temppu oli opettaa kakara tarrautumaan uhrinsa jalkaan anoen tata ostamaan muoviin kaarityn kukkasen. Kohderyhman valinta osoittautui tassa liiketomintaideassa kriittiseksi menestystekijaksi: Vahan itseeni kohdistuneen epaonnistuneen yrityksen jalkeen penska oli saanut sydankapysensa kanssa romantisella iltakavelylla olleen kiinalaistyton kyyneliin tempauksellaan. Poika katseli vieresta avuttomannakoisena, etta mitahan tassa uskaltaisi sanoa tai tehda. Touche!

Herattyamme ja syotyamme aamiasta kopioin LP phrasebookista pari merkkijonoa paperilappuselle ja lahdimme liikkeelle vierailemalla laheisella rautatieasemalla toiveena saada liput Guangzhouhun huomisillaksi. Yritimme saada paikkoja juniin numero K35 tai K38, mutta niissa ei ilmeisesti ollut tilaa. Saimme sen sijaan liput junaan L108, joka jatkaa viela Guangzhoun ohitse, mika on meille ihan OK. Soft-sleeper -liput maksoivat 312 yuania kappale.

Lippujen ostamisen jalkeen kierreltiin Guilinia jalan (mina ja Migutse) ja vuokrapyoralla (Roope). Kavimme ensin joesta juovan elefantin muotoisella saarella (Elephant Hill), joka oli kallioinen puisto melko keskustassa. Ilma oli aamulla pilvinen, mutta jo erittain hiostava. Vetta kului ja hiki virtasi, kun kiipesimme portaita ylos kukkulan laelle katsomaan maisemia. Kallion sisassa oli myos muutama luola, jossa oli viileaa, ja katosta tippuva vesi teki lammikoita lattialle. Ulkona kuului puiden latvuksista voimakas sirina. Emme onnistuneet loytamaan sirkkelimaista aanta pitanytta otokkaa, vaikka kuinka yritimme.

Roopella oli hurja suosio tyttojen keskuudessa: Ei tarvinnut kun polkea puiston laitaa, niin heti oli kasa faneja ymparilla pyrkimassa yhteiskuvaan hassun ulkomaalaisen sedan kanssa :-) Taman kuvan ottamisen jalkeen lahdimme taas omille teillemme, ja minun ja Migutsen seuraan lyottaytyi keski-ikainen mukavanoloinen mies, joka esitteli itsensa englannin opettajaksi yliopistolla. Varovasti ensin suhtauduimme kaveriin, silla yleensa kaikki taalla kontaktia yrittavat ovat myymassa jotain. Han halusi meidan tekevan jokiristeilyn, koska se on kuulemma nro. 1 juttu, joka Guilinissa pitaa tehda. Kavimme lopulta matkatoimistossa, joka jarkkaa naita risteilyja, ja paatimme tehda paivaristeylyn huomenna varmistuttuamme, etta hinta ei ollut vedatetty erityisen korkealle.

Kerrottuamme etsivamme ravintolaa, tama kaveri, Jimmy, vei meidat syomaan siistin, muttei turistikalliin nakoiseen ravintolaan, joka levittaytyi varjoiselle jalkakaytavalle kadun x ja y kulmassa. Paatimme maistaa paikallista jokikalaa, joita polskutteli muutama poytamme viereisessa akvaariossa. Ihan hyvaa oli, liha erittain pehmeaa ja miedon makuista. Alkupaloiksi popsimme chilimaustettuja kurkun palasia, jotka lisasivat hieneritysta entisestaan, mutta olivat herkullisia. Jimmy odotteli meita, kavi valilla poydassa juttelemassa, ja vei meidat lopulta yliopistoalueelle, joka oli entinen Guilinin "kielletty kaupunki".

Keskella kampusta kohosi yksi kaupungille tyypillisista vuorennyppyloista, Solitary Peak, jonne kiipesimme kielletyn kaupungin kierroksen jalkeen katselemaan maisemia. 306 porrasta eivat tuntuneet juuri miltaan edellispaivien portakkojen jalkeen, ylhaalla tuntui, etta tassako tama oli. Palattuamme kampusalueen portille Jimmya ei nakynyt missaan. Olimme spekuloineen Migutsen kanssa, etta mahtaako han ottaa provikat niista paikoista, joihin meidat vie vai odottaako meilta tippia jossain vaiheessa. Ilmeisesti sitten se provikkavaihtoehto oli oikeampi.

Paluumatkalla takaisin hostellille kavelimme viela kauniiden puistoisten lampialueiden lavitse ja ihastelimme monia isompia ja pienempia siltoja, joita pitkin kiirettomia nuoria pareja ja bisnesmiehia kaveli harvakseltaan. Rannoilla kasvaa palmuja ja bambuja sulassa sovinnossa, kaikki puut lienevat istutettu paikoilleen joskus, lammikot ja portaat tuovat puistoihin mukavaa vaihtelua.

Paivan hikoilun jalkeen hostellin suihku ja ilmastointi tuntui taivaalliselta. Kavin viela pikaisen levahdyksen jalkeen lahikaduilla katsomassa pimenevan illan syketta. Paakaduilla riitti porukkaa, kuka syomassa, kuka myymassa puiden hedelmia, kuka omiaan: "Masaas, masaas". Moottoripyorat ja skootterit ovat vallanneet paljon aiemmin fillareille kuulunutta tilaa katukuvasta. Kuskit kayttavat ja lainaavat takapenkin matkustajille tyomaakyparan nakoisia turvavarusteita. Yhtaan tormaysta emme ole viela nahteet katujen ajoittaisesta naennaisesta kaaoksesta huolimatta.

Hikoillaan Flowers-hostellissa ja naputellaan nappaimistoa. Lento sujui ongelmitta ja lampotila pysyi suunnilleen samoissa (n. 30 astetta), mutta kosteus on taalla huomattavasti korkeampi. Onneksi dormihuone on ilmastoitu toisin kuin tama baari/yhteistila, jossa mm. 3 konetta saa kayttaa 5 yuanin tuntihintaan. Hento suitsukkeen tuoksu leijailee nenaan ja matkalaiset keskustelevat paivan kokemuksista, kiva olla jalleen hostellissa.

Xi'anin lentokentalla meinasi ruveta ahdistamaan, kun naki kerralla ihan liian monta lansimaista naamaa. Samalla koneella meidan kanssamme lensi ainakin yksi suurehko ranskalaisporukka ja - valkoisista lenkkareista paatellen - ryhma amerikkalaisia elakelaisia. Paljon alle 50-vuotiaita valkonaamoja ei meidan lisaksemme odotushallissa nakynyt.

Sain vihdoin muutaman ottamani kuvan blogiin kuvitukseksi, ehka niita on nyt noissa jutuissa vahan liikaakin, pitaa katsoa myohemmin mita loppujen kanssa teen. Nyt pitaa varmaan lopetella, kello on taalla jo varttia yli yksitoista ja piikissa nettikayttoa kolmatta tuntia.

Kolmas paiva tassa historiaa pursuavassa ex-metropolissa on kulunut saviukkojen ja provinssimuseoiden parissa. Lahdimme paikallisen turistitoimiston jarjestamalle kierrokselle, paakohteena terrakottasotilaat n. 50 km paassa kaupungista. Paluumatkalla tosin tutustuimme hieman elavaankin elamaan, kun osa bussin matkalaisista halusi reissun paatteeksi kayda viela keisarillisessa puistossa. Me muut vietimme leppoisan puolitoista tuntia istuskellen varjossa torin reunalla ja katsellen paikallisten miesten kisailua kiinalaisessa shakissa ja katsellen kauppiaspariskunnan(?) kaksivuotiaan tyton leikkeja.

Matkalla teimme useita pysahdyksia paikallista historiaa ja muinaisesineistoa esitteleviin museoihin, valilla oli hieman hankaluuksia erottaa mika oli naytostyyliin uudelleenrakennettua ja mika aitoa. Oli se Kiinan ensimmainen keisari Qui Shihuang kylla aika kovasti mahtipontinsuuden peraan, kun rakennutti itselleen 38 vuotta mausoleumia 700000 miehen voimin ja varmuuden vuoksi piilotti 6000 savisotilaan joukko-osaston viela maan alle. Vierailemistamme kohteista Quinling Underground Palace on vierailemisen arvoinen koko toisen kerroksen kattavan muinaisen palatsialueen pienoismallin vuoksi, muuten paikanpaalla itse hautakummulle kiipeaminen ei oikein avaudu. Varsinaisia kaivauksia keisarin kummussa ei ole voitu tehda kunnolla, muun muassa maaperan myrkyllisyyden vuoksi: Mauseleumiin kun mallinnettiin jokia ja jarvia elohopean avulla. Vierailu Hong Men Yan -nimisessa koyhahkossa museossa todisti, etta englanninkieliset tekstit eivat aina lisaa lansituristin ymmarrysta nayttelysta: Jotkut ilmeisesti sanakirjan kanssa kaannetyt sepostukset olivat kuin suoraan puppugeneraattorin tuottamia :-)

Varsinainen Terrakottasotilasmuseo on todella moderni naytostyyliin rakennettu kompleksi, jonka paahouikutukset ovat kolme hallien peittamaa avokaivantoa ja erillinen museorakennus, johomn on koottu esiinkaivettua esineistoa paikanpaalta ja vahan muualtakin. Paasylippujen hinnat ovat kohonneet liian korkeiksi monille paikallisille (100 yuania/hlo), mutta naytti sinne silti olevan melkoisesti tulijoita. Vuoden 2001 Lonely Planet tiesi kertoa paasymaksuksi puolet tuosta summasta. Korotetulla lipunhinnalla saa nyt valokuvata koko alueella, vaikka salaman ja kolmijalan kayttoa ei kylttien mukaan jostain syyta oikein haluttaisi sallia. Salamalla ei kylla kaivantojen kuvauksessa taisi paljon hyotya ollakaan, niin kauas ylaviistoon katsojat jaavat osittain restauroiduista hahmoista. Vaikuttava tuo rakennelma silti on.

Turisteista, tai ainakin heidan rahoistaan, otetaan taalla muutenkin ilo irti: Oppaamme kertoi, etta paasymaksu kaupunginmuurille on nousut viime kuussa 30 yuanista 50 yuaniin ja eilinen retkikohteemme Hua Shan -vuorialue oli juuri korottanut paasymaksuaan 70:sta 100:aan yuaniin. Koko tamanpaivainen retki kustansi meille kuljetuksineen 237 yuania per latty. Elaminen taalla on muuten viela suhteellisen edullista: kolme matkalaista heiluttelee puikkojaan ravintolassa 60-70 yuanilla sisaltaen oluet tai ylikansallisen kolajuomat. Monissa ravintoloissa on myos englanninkieliset menut, mika vahentaa sivistymattyman ruokailuun liittyvaa jannitysmomenttia. Shang De -hotellin aulahenkilokunta on ollut erittain proaktiivista matkajarjestelyjen suhteen. Ei reppumatkaaja oikein ole tammoiseen hyysaamiseen tottunut, ettei tarvitse itse muistaa kysella onko paivaretkia tarjolla, milloin bussi lahtee, tai mitenkohan paasisi seuraavaan kaupunkiin.

Huomenna illalla lennamme 1000 km matkan etelaan Guilin-nimiseen kaupunkiin, jossa majoitumme Guilin Flowers -hostelliin, dormipaikat on nyt varattu kahdeksi yoksi. Saimme lentoliput hommattua hotellin kautta varsin kohtuulliseen hintaan (700 yuania kpl). 26 tunnin junamatka soft-sleeper -paikoilla olisi kustantanut n. 450 yuania matkustajaa kohti. Meilla on Roopen kanssa enaa reilu viikko matka-aikaa jaljella, joten taytyy vahan oikoa mutkia.

No huh huh, olipa melkoinen vuori! Jalat poikki, kun munakabiinihissin ylaasemalta (1650m) oli viela n. 500 metria korkeuseroa ylimmalle etelahuipulle (2160m). Viisi tuntia meni helposti tarpoessa kiveen hakattuja askelmia huipulta toiselle ja maisemat olivat tyrmistyttavat. Sumu oheni paivan mittaan ja aurinko paistoi hikisten kiipeilijoiden kasvoille vihreiden lehvien valista.

Vuorella tuuli hammastyttavan vahan, onneksi, silla muutamassa paikassa melkein huimasi jo ilmankin. Vakea oli myos liikkeella melko paljon, paaasiassa kiinalaisia turisteja, ja joissakin kapeissa portaikoissa ja kuvauksellisissa maisemapaikoissa oli hieman ruuhkaa.

Huipulla otettiin innokkaasti kuvia urheista kiipeilijoista, kuvassa kanadalaissiskokset Katie ja Christine. Taytyy sanoa, etta paikka on todella kaiken tuon vaivan ja 290 yuanin arvoinen.

Odotellaan Roopen, kanadalaissiskosten ja tayttyvan pikkubussin kanssa n:nannen matkatoimiston haaraliikkeen edessa lahtoa Hua Shan -vuorelle. Tiedossa on hienoja maisemia ja paljon kallioon hakattuja portaita. Migutse jai hotellihuoneeseen viettamaan vapaapaivaa, vuorikiintio on kuulemma jo taynna :-) Pitkavartiset vaelluskengat hieman hikoiluttavat, mutta parempi varautua kunnon kavelyyn. Shortsit olisi kylla tehnyt mieli vetaa jalkaan, mutta kun ne olivat viela pyykissa, niin piti tyytya pitkalahkeisiin. Aamu nayttaa sumuiselta, mutta toivottavasti nakyvyys vuoristossa hieman paranee.

Eilen pyorimme kaupungilla, Bell Tower ja markkinavilinaa pursuava muslimikortteli tuli kaytya katsomassa. Satuimme Migutsen kanssa onnekkaasti Bell Toweriin kuulemaan ja nakemaan perinteisilla kiinalaisilla soittimilla esitetyn musiikkiesityksen, erikoisimpia soittimista olivat suuret (pronssi?)kellot, joita kumauteltiin kasivarren paksuisella tukilla. Bell Towerista kivenheiton paassa sijaitseva Drum Tower jai valiin, mutta sen alitse kulkeva katu on todella nakemisen arvoinen lukuisine kadulle levittaytyvine pikkupuoteineen ja ravintoloineen. Tama muslimikorttelialue katkee sisaansa myos todella vanhan ja kauniin, vaikkei kovin peinteisen moskeijan (Great Mosque), jonka arkkitehtuuri on enemman kiinalaista kuin arabialaista tyylia.

Moskeijalle on todella vaikeaa loytaa, kuljimme moneen kertaan sen ohi ennen kuin loysimme pienen turistikraasaa pullollaan olevan sivukujan heti vasemmalle Drum Towerin alitse kuljettuamme. Tuo kuja lahiymparistoineen osoittautui vaaralliseksi lompakolle, mukaan tarttui parimetrinen bambuaiheinen seinakaaromaalaus, kaksi koristetyynyliinaa ja mahjong-setti varsin asiallisessa puisessa nahkaverhoillussa laatikossa. Mitaan hintoja ei ole merkitty, tinkimalla paasee yleensa ainakin puoleen alkuperaisesta hintapyynnosta. Itse olin vahan laiska, kun tiesin mita halusin, mutta jaksoin sentaan n. kolmasosan hinnasta tinkia alaspain.

Huraa, nyt on paasty jo huoltoasemalle asti tankkia tayttamaan, meille ilmoitetusta lahtoajasta on mennyt tunti ja vartti. Viela reilut pari tuntia pitaa odottaa ennen paivan reippailua.

Oli vahan tarkoitus majoittua hostelliin taalla Xi'anissa, mutta tarmokas tati tuli asemalaiturilla tarjoamaan meille hotellimajoitusta kolmen hengen hotellihuoneessa 180 yuanin yhteishintaan per yo, joten taalla sita nyt ollaan Shang De -hotellin kolmannessa kerroksessa. Kavelymatka sateisessa kaupungissa asemalta hotellille oli ilahduttavan lyhyt, huoneet varsin OK tasoa ja palvelu hyvin ystavallista ja huolehtivaista tuntumatta silti liian hyysaavalta.

Veimme Migutsen kanssa asken muovikassilliset pyykkia pestavaksi kakkoskerroksen pesupalveluun, mista koyhdyimme kolmisenkymppia per larvi. Yritin saada katutason ravintolasta paikallista aamiaista, hoyrytettya sampylaa, riisikeittoa ja kasviksia, mutta jouduin syysta tai toisesta tyytymaan pariin paahtoleivanviipaleeseen ja lasilliseen maitokahvia. Paikalliset soivat viereisissa poydissa hoyryssa kypsytettyja taytettyja taikinanyytteja (dumblings).

Viimeoinen matkustaminen kiinalaisessa Z19-junan soft sleeper -hytissa oli luksusta: modernissa vaunussa oli jopa kullekin matkustajalle omat flat screen -telkkarit punkkien paatyseinassa. Muutenkin koko reissusta jai enemman lentomatkan kuin junamatkan maku suuhun: Aseman valotaululla ilmoitettiin junamme laiturin sijasta odotusaulan numero ja sielta paasi sitten junaan varttituntia ennen sen lahtoa vilauttamalla matkalippua virkailijalle. Jostain kumman syysta ylapunkka oli hieman halvempi kuin alapunkat (400/417 yuania), mutta yhta hyvin niissa taisi tulla nukuttua.

Roope tekstaili lahteneensa hankkimaan lentolippua takaisin Suomeen, pitanee meidankin Migutsen kanssa kohta lahtea liikkeelle, vaikka sataa sataa ropisee.

Pekingissa ilta on hamartynyt ja sade on tehnyt kadut kiiltaviksi. Silti lamminta varmaan enemman kuin Suomessa juuri koskaan. Istun WiFi-kahvilassa ja naukkailen jasmiiniteeta. Kultakalat vain ilmaa tuossa viereisessa kulhossa.

Eilen kavimme katsomassa Kielletyn kaupungin, joka oli kylla vakuuttava, turisteja oli toki runsaasti. Saimme myos hommattua liput Xi'aniin, juna lahtee huomenna illalla. LP Phrasebook osoittautui yha paremmaksi ostokseksi, silla sain sen avulla muodostettua kiinalaiset merkit lappuseen, jonka avulla englantia taitamaton lipunmyyja ymmarsi myyda meille soft-sleeper -paikat haluamaamme junaan oikeana paivana. Jonottaminen hyvin moderilla Bejing West -rautatieasemalla kesti yllattava vahan aikaa. Tata metodia pitaa yrittaa kayttaa tulevaisuudessakin.   

Tanaan vietimme lahes koko paivan Kiinanmuurilla. Roope kavi eilen varaamassa meille Downtown Backpackers hostellista reissun nimelta "9 kilometer walk", joka suuntautui vahemman turistuituneelle osalle muuria n. 120 km paahan Pekingista. Lahdimme liikkeelle aikaisin aamulla, klo 6.40 hostellin edesta ja vahan ennen kymmenta paasimme aloittamaan kavelyretkemme. 9 km matka 4,5 tunnissa ei vaikuttanut kovin pahalta, mutta Jinshanlingsta Simataihin kulkenut reitti oli paikoittain aika jyrkka ja aiheutti runsaasti hikoilua, vaikka vuoristossa oli sumuista. Kuvista ei ehka juuri tasta syysta tullut niin nayttavia, mutta suora auringonpaiste olisi kylla meidat karventanyt.

Asken kavimme illallisella hotelliamme lahella olevassa ravintolassa, jonka erikoisuutena oli hotpot: poydan keskella olevan pyorean reian alla oli kaasupoltin, joka lammitti nopeasti poytaan tuodun pesuvadinmuotoisen liemiastian kiehumispisteeseen ja laitettiin sitten kaikenlaista syotavaa kypsymaan vahan liha-fondue -tyyliin. Tuorenuudelien kypsentaminen ja noukkiminen kiehuvasta padasta puikoilla oli ainakin aluksi melko haastavaa, harjoitus taitaa tassakin tehda mestarin :-)

Suurkaupungissa ollaan jalleen ja nettikahvilakin loytyi Tiananmen-aukion lahistolta. Tanaan blogien paivittamisen jalkeen ohjelmassa lienee ainakin Kielletty kaupunki ja mahdollisesti ekskursio lantiselle rautatieasemalle tavoitteena ostaa junaliput Xianiin. Roope laittoi joitain kuvia kaupungista jo nettiin paikallisen pizzakahvilan WiFi-yhteyden avulla.

Eilen Foreign Languages Bookstoresta kovaan hintaan (80 Y=8e) hankitulle Mandarin phrasebookille tuli heti kayttoa aamulla, kun kavimme aamiaisella Downtown Backpackers hostellin lahistolla sijaitsevassa pikkukahvilassa. Osoittamalla lausetta "What do you usually eat for breakfast" saimme mainion satsin ruokaa: bambunlehtiin kaarittyja makeita riisinyytteja, pikkelssia, leipaa, kinkkua, tofu-vihannes juttua, kolmenlaista eri teeta yms. Aterioimme pienella sisapihalla kukkivien puiden lehvien varjossa. Koko satsi maksoi 100Y, ei paha.

Roopelta tuli asken tekstari, etta myos valikoima Mongoliassa ottamiamme kuvia on nyt saatu nettiin. Paaosin nama ovat Roopen omia, mutta onpa mukaan kelpuutettu joitakin omianikin ;-) Kaykaapa katsomassa: http://www.brotherus.net/photos/mongolia/. Myos aikaisemmassa postauksessa mainitsemani Baikal-jarven Olkhon-saarelta otetut kuvat on nyt ladattu kokonaan verkkoon.

Ensimmainen paiva Pekingissa kaantyi sateiseksi. Tavoitteenamme oli kayda Kielletyssa kaupungissa ja etsia nettikahvila seka selvitella mahdollisuuksia lahtea huomenna katsomaan Kiinanmuuria. Sen sijaan paadyimme myohaisen heratyksen jalkeen vahan shoppailemaan ja syomaan Pekingin ankkaa (rasvaista nam, pelkasin jo hetken laihtuvani talla reissulla).

Tienanmenin aukio oli marka ja ihmisilla oli samanlaiset pastellivariset sateenvarjot, jotka kadunkulman kaupparatsu meillekin moi 20:sta 10:een yuanin tingittyyn hintaan. Tarvottuamme hetken mutaisilla pikkukujilla nettikahvilaa etsimassa suosiolla paatimme palata hotellille.

Peking on hassu kaupunki: Aivan keskustassakin on butiikkeja pullollaan olevien katujen rajaamilla alueilla runsaasti rahjaisessa kunnossa olevia pikkukujia, joilla liikkuminen ei ainakaan hamaranaikaan tunnu kovin turvalliselta. Korttelirakenne nayttaisi puuttuvan kokonaan. Kun kaikkia naita kujia ei ole merkitty karrtoihin, on vaikeaa suunnistaa menetelmalla "kolmas katu vasemmalle".

Nyt laiskottaa, edllisen yon heikohko uni taitaa viela painaa silmia kiinni. Ehka huomenna on tarmokkaampi olo.

Peking vihdoin. Ulan Batorista saimme paikat junaan, joka meni Zamblin Uudiin lahelle Kiinan rajaa. Hetken aikaa asemalla palloiltuamme vastaan tuli mies, joka kyseli innokkaasti "khina, khina?". Mitenköhän se arvasi minne kolme kalpeaa reppumatkaajaa oli menossa? Ohjattuaan meidat pakettiautopikkubussilleen kuski katosi johonkin etsimaan lisaa asiakkaita. Vastaavia autoja oli aukiolla ennemmankin ja taksa Kiinan puolelle Erlianiin taisi olla sovittu: 50 yuania per matkustaja.

Kuski otti auton kaikki jaljella olevat istuimet tayteen paikallisia, kavi passiemme kanssa jossain toimistossa hakemassa ilmeisesti jonkinlaisen virallisen ryhmalappusen ja hurautti lyhyen matkan rajalle, jossa meita odotti parinkymmenen jeepin ja pakettiauton jono. No, kuskimme ei siita lannistunut, vaan ohjasi auton pientareen kautta ohi lahes koko jonon ja yritti kiilata takaisin kaistalle sopinvannakoisessa paikassa. Hetkea ennen pellin rytinaa paikalle saapui koppalakkimies, joka maaratietoisesti viittoi meidat takaisin jonon peralle. Neuvokas kuskimme teki pienen lenkin jonon peran suuntaan ja palasi takaisin suunnilleen samalle kohtaa jonoa tyrkylle puskuri puskurissa paikkojaan puolustavien autoilijoiden jonoon. Huomasimme, etta ilmeisesti tassa kohtaa jonossa oli kuskin kaveri oman autonsa kanssa. Hetkea myohemmin, kun tama kaveri selvasti oli antanut tilaa kuskillemme, tajusimme, etta jo tayteen autoomme ahtautuneet pari ylimaaraista ihmista olivat varmaankin tuosta autosta ja etta suunnitelma oli vaihtaa paikkoja taman nyt tyhjenneen auton kanssa. Pienen neutottelun jalkeen koppalakkinen miesin ilmeisesti myontyi pitamaan tata hyvaksyttavana menettelyna. Vahan tuli puskureillekin tarvetta, kun pieneen rakoon ahtauduttiin, mutta ei ilmeisesti mitaan suurempia vaurioita. Koko tana aikana jono ei ollut liikkunut juuri lainkaan eteenpain.

Ajattelimme, etta nyt onneksi oltiin turvallisesti jonossa, mutta mita viela. Kuski lahti hetken paasta kylmanviileasti ohittamaan jonoa, talla kertaa vastaantulevien kaistaa pitkin lahes jonon keulille. Ilmeisesti kuskin kaveri oli diilannut keulilla olevan kaverin kanssa tallaisen paikanvaihtojutun, silla paasimme tosiaan toottaysten saattelemana erittain hyville paikoille jonossa. Kahden tunnin oppitunti Mongolialaisesta jonotuksesta.

Lippusia ja lappusia tayteltiin jo automatkalla ja Mongolian tulliviranomaiset viittoilivat meidat reppumatkailijat suoraan passintarkastusjonoon edes vilkaisematta rinkkoihimme. Tai ei se oikeastaan mikaan jono ollut, vaan ahdas avohardelli, jossa kaikki yrittivat etuilla minka kerkesivat. Selvisimme lopulta lapi tarkastuksesta ja rinkat heitettiin takaisin autoon. Viela muutaman sadan metrin ajomatka Kiinan raja-asemalle, jossa renkaat desinfioitiin ja kuski jatti meidat ja kamat sisaankaynnin eteen. Mongolian- ja kiinankieliset terveydentilalomakkeet saimme onneksi vaihdettua englanninkieleisiin ja ostettuamme maahanpaasykortit (5 yuan/kpl) paasimme jonottamaan paivan toiseen passintarkastukseen. Jonottaminen oli Kiinanpuolella huomattavasti jarjestyksellisempaa kuin Mongoliassa, mista piti aika-ajoin huolen sarma pystytukkainen rajavalvontamies vihreassa nutussaan.

Raja-aseman ulkopuolelta loysimme bussikuskin, joka tarjosi meille bussikyytia Pekingiin 150 yuanin hintaan per latty. Paatimme ottaa kyydin, silla nain meidan ei tarvinnut lahtea etsimaan sopivaa junaa. Astelimme siis sisaan ilmastoituun nukkumabussiin, joka ajeli ensin Erlianin linja-autoasemalle odottamaan pariksi tunniksi ja lahti sitten korottelemaan pitkin sisamongolian ruohotupsuista puoliaavikkoa.

Matkan aikana tormasimme hiekkamyrskyyn, mika oli mielenkiintoinen kokemus (toisin kuin varmaan ilman kyparia moottoripyoralla vastaan tulleesta pariskunnasta). Yhtakkia bussin oikealla puolella oli omituisen oranssintummaa ja Migutsen tokattya huomasin, etta vasemmalla puolella oli selva pilvenraja keskella maisemaa (kuva tulee perasta joskus). Sitten syoksyimmekin jo pilven sisaan, ja nakyvyys heikkeni hetkessa muutamaan kymmeneen metriin. Pahin pöllytys hellitti onneksi melko pian ja jatkoimme matkaa hiekkapolyn persikanvariseksi muuttamassa maailmassa.

Bussin ilmanvaihto selvisi melko kunnialla ryopytyksesta: vain hieman hiekantunkkainen haju tunkeutui sisalle. Pölyn laannuttua naimme ikkunoiden ohitse kiitavia surullisessa tilassa olevia kylia, joiden rakennukset olivat puoliksi romua ja niiden asukkaat tollistelivat ihmeissaan keltaista kiiltavakylkista tekniikan ihmetta. Toisaalta suunnitelmatalous lienee tuonut mukanaan myos jotain hyvaa: monien peltojen reinoille oli istutettu puita saannollisiin riveihin estamaan eroosiota.

Matkustaminen bussilla oli suht. mukavaa, jos ei ota huomioon minun ja Migutsen valissa kaytavalla istunutta ketjussa polttavaa kiinalaismiesta ja hanen penkkini takana oksennellutta poikaansa. Maassa nukutaan maan tavalla. Noin 18 tuntia Erlianin raja-asemalta lahdon jalkeen, klo puoli kuusi paikallista aikaa, olimme aamuruuhkaa odottelevassa Pekingissa.

Nappasimme taksin ja yritimme naytimme netista printattua ajo-ohjetta Downtown Backpackers -hostelliin. Kuski soitteli johonkin puhelimellaan ja kyseli neuvoja ja sai ilmeisesti jonkinnakoisen hajun paikasta. Matkalla han pysahtyi viela vaihtamaan eturengasta ja jouduimme odottelemaan sen aikaa kadunvarressa. Migutse oli sita mielta, etta renkaanvaihtotemppu oli vedatysta ja ehka taivuin sille linjalle itsekin viimeistaan sena jalkeen, kun kuski viittoili perilla ekstraa siita, etta hanen katensa olivat likaantuneet touhussa, vaikka olimme jo antaneet hanelle 6 yuania yli mittarilukeman. Tietenkaan hostellissa ei ollut tilaa meille, eika myoskaan aulavirkailijan suosittelemassa laheisessa hotellissa, mutta onneksi loysimme Xin Ming Ji -hotellin, jossa paasimme yhteysymmarykseen yhden kahdenhengen ja yhden yhdehengen huoneiden varaamisesta kolmeksi yoksi.

Nyt on kayty suihkussa ekaa kertaa 4 paivaan ja saatu huudottua Mongolian tomut pois varpaista. Huoneeseen tuotu jasmiinitee maistui parhaalta juomalta pitkaan aikaan.

Ulan Batorissa jalleen. Kahden paivan maaseutumatkailu on takana ja junamatka Pekingiin edessa. Emme saaneet lippuja Kiinan puolen rajakaupunkiin Erlianiin talle illalle, mutta toisessa rakennuksessa sijaitsevasta sisaisten matkojen lipputoimistosta saimme liput Mongolian puolelle Zambin Uud -nimiseen kaupunkiin. Juna on itseasiassa sama, joka jatkaa Kiinaan Erlianin kautta Hohhotiin(Express nro. 276), mutta jostain syysta kansainvalisella puolella ei ollut lippuja myyra. Juna lahtee kahdeksalta illalla paikallista aikaa ja saapuu Zambin Uudiin huomenna (la) aamulla. Lippu makuuvaunussa maksoi 19400 Tugrikia, eli n. 13e/naama. Rajan yli paastanee taksilla tai bussilla ja Erlianista pitaa sitten yrittaa metsastaa lippu Pekinginjunaan.

Mongoliassa, tai ainakin Ulan Batorissa, parjaa englanninkielella huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi Moskovassa, mika on ehka hieman yllattavaa. Ihmiset ovat myos todella ystavallisia ja yrittavat auttaa kysyttaessa. Kaupunkiliikenne on hieman kaoottista, vihrea valo jalankulkijoille tosiaan tarkoittaa, etta silloin tiella ajaa vahemman autoja kuin muuten. Risteyksissa kuskit kommunikoivat toisilleen torvilla valittomasti kun joutuvat syysta tai toisesta pysahtymaan. Alamoloa lisaavat viela herkalle viritetyt autojen varashalyyttimet, jotka ohi ajava bussi saa huutamaan. Toissapaivana maaseutumatkamme alkoi hieman hitaasti, kun varikas aitien ja lapsien paivan kulkue jumitti autoliikenteen totaalisesti.

Terelji on todella nakemisen arvoinen paikka ja hyvin kohtuullisen 80 km paassa Ulan Batorista. UB Guest Housen kautta hankkimaamme retkeen kuului maaseutumajoitus jurtassa, kahden yon tayshoito ja parin tunnin hevosratsastus laheisissa vuoristomaisemissa. Patikointimahdollisuudet ovat erinomaiset ja kiipeaminen onnistuu useimmille vuorille hyvilla kengilla. Maisemat ovat erittain kauniit vuorten juurellakin, mutta huipulla ne todella palkitsevat hikisen kiipeilijan. Koko huvi maksoi 43 USD/naama. Kuvia tuli taas otettua roppakaupalla, Roope yrittaa tuossa vieressa siirtaa joitain niista nettiin, laitan tanne linkkia jossain valissa, jos homma onnistuu. Kirjoittelen omat entryt noista paivista myohemmin, kun sattuu muistivihko mukaan nettikahvilaan.

Matkasuunnitelmat Kiinassa hahmottuvat vahitellen: talla hetkella nayttaa silta, etta Pekingin jalkeen pyrimme melko suoraviivaisesti Xi'aniin, sielta Yunnan-nimiseen maakuntaan Lounais-Kiinassa ja edelleen etelaiseen Guangxin maakuntaan. Viimeisiksi paiviksi menemme Hong Kongiin ja kaymme luultavasti myos Macaossa. Tama suunnitelma varmasti elaa viela, mutta kovin montaa paikkaa ei kylla valitettavasti kahdessa viikossa ehdi nakemaan.

Roope muuten siirtaa parhaillaan Baikal-jarven kuvia nettiin, joten parin tunnin paasta varmaankin niita paasee ihailemaan osoitteessa http://www.brotherus.net/photos/baikal/.

Tunnun heraavan melkein saannollisesti ennen Migutsea ja Roopea. Suoraputkisella kaminalla varustettu ger ei ole mikaan lampoihme, joten illalla tulee pesallisen polttaisesta liian kuuma ja aamulla vallyjen alta nouseminen on tuskallista. Ellei joku sitten ole viitsinyt laittaa tulta pesaan aamusella.

Olen toiminut kaminaoperaattorina molempia aamuina, mika naytti ihmetyttavan seka paikallista isantavakea etta Dougia: "Really? It usually takes a Mongolian to light the fire". Minusta tulenteko pitaisi olla kansalaistaito kunten vaikka uiminen, mutta sita ei taideta opettaa koulussa. Pitaisi. Puut ovat taalla viela hyvin kuivia, pystyynkuivaneiden havupuiden oksia, joille ei tarvitse paljon muuta kuin nayttaa tulitikkua. Kyseinen puu on muuten hyvin kovaa laatua, muistuttaa siina mielessa meikalaista katajaa. Oksista kasvaa suoraan pehmeita vihreita neulastupsuja, mika tekee metsista ainakin nain kevaalla kauniinvihreita. Suuri osa vuorilaaksojen puista on kylla kuoleita, mahtaako syyna olla mennyt kuivuus vai mika.

Pelailtiin eilen illalla Colorettoa kynttilanvalossa ja Kiinassa ei ehka enaa hakeuduta tallaisiin luonnonpuistoihin majoittumaan, varsinkin kun Migutsella taitaa olla niita viela loppureissun aikana edessaan muutama jokatapauksessa. Ennen reissuunlahtoa olimme muutamien ihmisten kommenttien perusteella sita mielta, etta Xian jaa valiin, mutta nyt mieli on jalleen tapaamiemme matkalaisten kertomusten perusteella muuttunut. Xianista todennakoisesti matkaamme melko suoraviivaisesti etelaan, ainakin Guilin pitaisi nahda, ja sielta edelleen Guangzhou-nimiseen kaupunkiin lahella Hong Kongia, josta ainakin mina lennan takaisin Eurooppaan. Hong Kongista on viela suunnitelmissa tehda reissu Macaoon katselemaan kasinoita. Varmaan tama ohjelma viela elaa jonkinverran, hostellit nayttaisivat olevan melkoisia matkasuunnitelmamutaattoreita.

Toinen paiva Tereljissa on pitanyt sisallaan runsaasti liikuntaa: aamupaivalla parin tunnin patikointi ennen lounasta ja iltapaivalla tunnin-puolentoista maastolenkki hevosilla, jotka isantamme kavi aamulla kokoamassa laitumelta laheisista vuorisolista.

Paikalliset hepat ovat melko pienia, saka ehka n. 160-170 cm, sellaisia mukavan hallittavanoloisia jassikoita. Paikalliset miehet laukkaavat niilla pitkin aroa, me vain kavimme kiertamassa laheisen teravan huipun, sattumalta juuri sen, joka aamulla Roopen kanssa tuli huiputettua. Migutselle kerta ratsailla taisi olla ensimmainen, kommentteja loytyy blogista. Minulle jotain oli ehka jaanyt mieleen 6-7 vuoden takaisista parista issikkamaastosta (Annikalle terkkuja!). Onneksi vaille nimea jaanut ratsuni oli varsin saysea.

Ratsastuksen opettelu ihan kunnolla on edelleen todo-listalla. Tanne kun muuttaisi muutamaksi kuukaudeksi niin saisi varmaan harrastuksen aikakin hyvaan alkuun. Tammoista maatilamatkailuahan tama on, paitsi etta Suomessa ei pahemmin paase vuorille ihailemaan auringonlaskua. Jalat on kylla aika poikki kahden paivan reippailun jaljilta, mutta on sita nahtavaakin ollut paljon.

Isantamme innostui Roopen lappariltaan nayttamista kuvista niin, etta pitaa yrittaa huomenna loytaa Ulan Batorista paikka, jossa saisi niista muutamanb tulostettua paperille. Iho on tainnut saada vahan lisavaria taman paivan helteessa, katsotaan nyt kuinka paljon siita jaa jaljelle kun joskus paastaan taas suihkuun. 

Istun jurtassa (mongoliaksi ger) Tereljin kansallispuistoalueella. Saavuimme tanne Ulan Batorista puulenpaivan aikaan ja olemme jo ehtineet kayda patikoimassa laheisilla vuorilla. Mina ja Roope teimme hieman pitemman (tai ainakin jyrkemman) lenkin ja lievasti nilkkavaivainen Migutse vahan kevyemman reitin. Matakkal ylos piti valilla puuskuttaa, onneksi saa suosi meita jalleen kerran: kiivetessa sateli hieman vetta ja tuuli kuivatti mukavasti hikea otsalta. Kun siten paasimme Roopen kanssa huipulle, alkoi aurinko paistaa ja tarjosi mahtavat olosuhteet valokuvaukseen (huomaa, etta Roope on meidan kahden mielesta vahan liioitellut Photarin varisaturaation kanssa, olemme kiistelleet tasta aiheesta koko matkan :-) ) Liipasinsormi oli jalleen aika herkkana, tanaan tuli otettua n. 160 kuvaa.

Elama taalla ei nyt ole ihan niin alkukantaista kuin vois kuvitella: Isantaperheemme naljan jurtan pihaan tulee sahkolinja ja telkkariantenni pistaa esiin heidan gerinsa katosta. Laaksossa meidan alapuolellamme on turisteja varten rakennettu golf-kentta (sic!) ja lounaamme lisakkeena oli mm. pakasteranskalaisia.

Majoitus-gerimme sisutuksena on viisi kovahkoa puusankya, poyta ja kamina. Roope on laittanut hikiset sukkansa kuivumaan gerin koristelliseen tukipylvaaseen, mietin mahtaako se olla taysin sopivaa. Kalifornialainen Doug amjoittuu meidan kanssamme yhdessa viela ensiyon. Han on makaamassa Moskovaanpain viiden viikon reissulta Kiinassa ja perehtyy kiinnostuneena Migutsen LP California -kirjaan :-)

Tuntuu omiotuiselta, kun jossain tuolla vuoristossa kukkuu kaki.