Tagillä “festarit” merkityt kirjoitukset blogissa kuvitelmaa

John Websterin öljydiettidokumentti Katastrofin aineksia oli ensimmäinen leffani tämän vuoden Espoo Cinén viimeisenä, sateisena iltana. Leffa on kertomus ohjaajan itsensä enemmän ja hänen perheensä vähemmän innostuneesta vuoden kestäneestä kasvihuonekaasujen vähentämisprojektista omien kulutusvalintojensa avulla. Ilmastonmuutoksen faktapakettina elokuvaa ei voi pitää,...
Toiseksiviimeistä festaripäivää viedään, ja tähän viikonloppuun päättyy osaltani myös kesäloma. Pikkuhiljaa olisi siis syytä pyrkiä heräämään jälleen aamupäivän puolella. Tänä vuonna loma on ollut vähän erilainen, kolme viikkoa elokuun puolella on kuitenkin toiminut ehkä yllättävänkin hyvin, itse asiassa aika on...
Eilinen oli oikein onnistunut päivä (ja osittain yökin) Espoo Cinéssä: sopiva sekoitus lähes mykkäelokuvamaista eksoottista huumoria, todella onnistunut lähiökasvukuvauksen ja vampyyrielokuvan genreblending Ruotsista ja puhtaasti dialogipohjainen, silti kovin elämänmakuinen tarinasykerö yhden barcelonalaisen huoneiston asukkaista. Veit Helmerin ohjaamassa elokuvassa Absurdistan juoni...
Voimakkaita tunteita ja valitettavia teknisiä ongelmia Espoo Cinén tämänpäiväisessä kattauksessa. Illan aloitti Nic Balthazarin löyhästi totuuspohjainen kertomus Ben X lievästi autistisen teini-ikäisen pojan elämästä, josta kiusaavat koulukaverit tekevät helvettiä. Ainoa lohtu ja ystävä löytyy MMORPG-maailmasta nimeltä ArchLord, jossa Benin hahmo...
Omalta osaltani ensimmäinen festaripäivä oli väkivaltainen ja synkähkö, joskin visuaalisesti hieno. Asif Kapadian Far North Sijoittuu johonkin rakan, jäävuorien ja sodan lievehuurujen repimään maahan, jossa aurinko ei juuri paista, ja elääkseen on tapettava omin käsin. Kaksi Michelleä, Krusiec ja Yeoh...
Kino Tapiolan katon yllättävien kosteus- ja asbestiongelmien vuoksi Espoo Cinén ko. teatterissa esitettäviksi tarkoitetut 20 elokuvanäytöstä joudutaan järjestämään Helsingin puolella Elokuvateatteri Kinossa (uudelleennimetty Andorran ykkössali Eerikinkadulla). Kino Tapiolan ohjelmisto siirtyy sellaisenaan Andorraan, aikataulut ja paikat pysyvät muuten sellaisinaan. Aika paljon...
Astro Can Caravanin keikalla sunnuntaina esiintyi myös palikka-akrobaatti. Parhailla festareilla on kotonaan sekä astuessaan sisään että ulos. Kolmen päivän Flow takana, hienoja hetkiä jälleen, ja ennen kaikkea todella hyvää ja fiilistä lähes ilman känniääliöitä tai muita tuuriurpoja. Selkää ja...
Kolme viikkoa Flow-festareiden alkuun, ja aika moni kaveri on tällä kertaa tulossa. Kirjoittelin eilen harjoituksen vuoksi Flow08-festarin kartan ja ohjelman mm. Google Earth-sovelluksen tukemalla KML-kielellä. Festarialueen paikkojen lisäksi kartta sisältää kaikkien artistien esiintymisajat ja -paikat toteutettuna KML-animaationa (Google Earthissa...

Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

Muualta poimittua Atom-syöte