Tagillä “kokkaus” merkityt kirjoitukset blogissa kuvitelmaa
Venäjällä on liikaa Suuruutta ja Mahtavuutta vahvemman oikeudella haikailevia käskynhaltijoita. Burmassa on liikaa pelokkaiksi piestyjä ex-toiveikkaita ihmisiä. Minulla oli liikaa rahaa, kunnes tilasin design-laskukoneen. Macchina, johon menee keittiöremontin verran rahaa, on aivan liian kallis, joten minulla on myös aivan...
Piirakka teeskentelee viatonta Piti nälkäänsä kokeilla ideaa fajita-täytteisestä murutaikinapiirakasta. Eli sipulit, paprikat ja jauhelihat ensin paistellen kasaan mausteseoksen kera, tomaattisalsa sekaan ja piirakaan. Päälle vielä juustoraastetta ja tomaattisiivuja koristeeksi. Hyvännäköinen ruoka siitä tuli, eikä maussakaan ollut valittamista. Melko homogeenista...
Marjut kirjoitti tänään blogissaan checkboxeista ja radio buttoneista, mikä johti allekirjoittaneen palaamaan pitkästä aikaa graafisten käyttöliittymien ja ylipäänsä online-tietokoneiden historian alkusivuille, Doug Engelbartin tutkimusryhmään Stanford Research Institutessa 1960-luvulla, PARC -tutkimuskeskuksessa 1970-luvulla kehitettyihin ensimmäisiin varsinaisiin graafisen käyttöliittymän Xerox Alto -tietokoneisiin, ja...
Tänään teki mieli pitkästä aikaa leikkiä kokkia, ja kaupasta tarttui mukaan marinoitu porsaan sisäfile sekä yksi suurehko bataatti. Fileen kanssa päädyin suoraviivaiseen ja helppoon uunissa kypsyttämiseen pannuruskistuksen jälkeen. Veneiksi halkaistun bataatin ruskistin pinnasta chilin siemenillä ja murskatulla valkosipulilla maustetussa...
Parin päivän matalalennon jälkeen on ollut mukavan rauhallinen sunnuntaipäivä. Kellojen siirtämisen ansiosta ehdin hyvin aamiaiselle Tin Tin Tangoon, josta suunnattiin Annan kanssa kävelylle Taka-Töölön läpi Rajasaaren kohdalle, ja edelleen Hietsuun. Merenrannan viimaisuuden pelko osoittautui liioitelluksi: auringonpaisteessa rauhallinen talsiminen sujui...
Silja Symphony lähestyy Kustaanmiekkaa Omatahtinen viikonloppu pitkästä aikaa, mukavaa näinkin välillä. Ja satanutkin on kuuroittain jo ainakin neljättä päivää putkeen, ei voi olla muuta kuin hiukan tyytyväinen. Tätä ei tietysti pitäisi kertoa blogissa, jota lukevat nykyiset ja tulevat työnantajat, mutta...
Rucolaa ja valkosipulia Kesäaika pääsi jälleen yllättämään ja nappasi tunnin pois sunnuntaipäivästä. Kävin kuvailemassa VR:n Makasiineja, jotka ovat kohta muisto vain Musiikkitalon rakennustyömaan montussa. Haikeaa oli siellä ja räystäiltä törröttäviä jääpuikkoja. Varmaan vahingossa häiritsin teleobjektiivin kanssa hyöriessäni Diakonissalaitoksen piikinvaihtoambulanssin potentiaalisia...
Pakkaset näyttäisivät olevan laskusuunnassa ja tiukka työviikko edessä. Taka-alalla kummitteleva flunssanpoikanen hieman arveluttaa, mutta toistaiseksi tunnun olevan ihan kohtuullisessa työkunnossa. Asioita, jotka sen sijaan edesauttavat jaksamista, ovat auringonlaskuviisareita hitaasti mutta selvästi taaksepäin kääntävä maapallon kallistuminen tähän aikaan vuodesta, hyvä ruoka...
Vatsa pullollaan itseleivottuja lihapasteijoita, mukissa Grand Marnier -liköörillä maustettua glögiä, ilmassa kaiuttimista kumpulevaa melodista Emma Salokoski Ensemblea ja sylissä Chistopher Alexanderin lennokkaita ajatuksia onnellisen elämisen kuoriksi pystytettävistä rakennuksista, pihoista ja julkisista tiloista. Kelpoa vaihtelua duunin jo toista päivää jatkuneelle intensiiviselle...
Hesarin marraskuun Kuukausiliitteessä on Marko Juntusen ja Ville Tietäväisen mainio feature Etelä-Espanjassa, Almeriassa tomaattihuoneissa muovin ja rasistisen väkivallan alla, olemattomin ihmisoikeuksin elävistä laittomista afrikkalaisista siirtolaisista. Muun muassa näiden ihmisten käsien kautta tulevat meidänkin marketteihimme espanjalaiset talvitomaatit. Peruskuvio on tuttu muualtakin:...
Paitsi että heräsin oman sänkyni sijasta sohvalta Ruoholahdessa eilisten synttäribileiden jatkojen jäljiltä. Aamukävelyn jälkeen siitä sitten aamiaiselle Tinttariin, jota Visukinttu-Jarkkokin näyttää suosivan. Röökipuolelle jouduin itsekin tänään tilanpuutteessa taipumaan. Näistä Tintin sunnuntaiaamiaisista on tullut kaveriporukassa jo instituutio: paikassa on tullut nautittua...

