Tagillä “reissut” merkityt kirjoitukset blogissa kuvitelmaa

Kotona sitä ollaan taas, hienoista matkaväsymystä ja orientoitumisvaikeutta on vielä havaittavissa. Reissu meni oikein hyvin, oli mielyttävää kuulla, että aika monilla meteorologin laitoksilla Euroopassa ollaan kehittämässä tietojärjestelmiä ainakin jossain määrin samojen ajatusten perusteella kuin mihin itse yrittää kehitystä ohjata...
Kaksi ensimmäistä vuorokautta Ljubljanassa alkaa olla takana, ja ihan hienolta paikalta tämä vaikuttaa. Lähinnä on tullut turistoitua siellä missä muutkin, eli vanhassa kaupungissa ja sen ympäristössä. Hieman etäänpänä kaupungin pittoreskiys muuttuu asteen pari sosialistisen betoniarkkitehtuurin suuntaan. Laiskan turistin elämää...
Viikon Lontoonrakeiden jälkeen takaisin kotomaassa, jossa riittää katsoa sääennustetta kerran päivässä ja lausua yksi kaksitavuiden sanan saadakseen baarissa oluen. On se vaan Lotto-Vuitton syntyä Suomeen. Ei oikeastaan haitannut juurikaan, vaikka pari viimeistä päivää menivätkin flunssaisena lähestulkoon pelkästään hotellihuoneessa makoillen. Oikeastaan...
Venäjällä on liikaa Suuruutta ja Mahtavuutta vahvemman oikeudella haikailevia käskynhaltijoita. Burmassa on liikaa pelokkaiksi piestyjä ex-toiveikkaita ihmisiä. Minulla oli liikaa rahaa, kunnes tilasin design-laskukoneen. Macchina, johon menee keittiöremontin verran rahaa, on aivan liian kallis, joten minulla on myös aivan...
Viimeinen lomapäivä meni ennalta-arvattavasti pääosin normaalielämään palautumiseen. Onnistuin ilmeisen hyvin sekoittamaan unirytmini pitkässä lentomatkojen ketjussa, koska jet lagia ei oikeastaan tunnu lainkaan. Päivän ensimmäinen hyvä uutinen oli Tamron-objektiivini palautuminen takuuhuollosta korjattuna (paketti oli yritetty toimittaa n. viikko sitten). Ohessa toimitetun...
Tanaan sitten alkoi tuskastuttava kahden vuorokauden kotimatka Santiagosta Liman, Madridin ja Amsterdamin kautta Helsinkiin. Alkaa olla jo melkoinen reissuvasymys paassa ja jaloissa, ajatus rojahtamisesta omaan sankyyn vaikuttaa kovin houkuttelevalta. Olotilaa ei varsinaisesti paranna eilinen kotibileiden vuoksi pitkaksi venahtanyt viimeinen ilta...
Casillero del Diablo Santiagossa matkustetaan metrossa ruuhka-aikaan tappituntumalla, rakennetaan sahkoaitoja koirien vartioimien talojen ymparille ja tutkitaan paivan smogitilannetta katsomalla erottuvatko laheiset vuoret vai eivat. Kaikesta ruuhkaisuudesta huolimatta kaupunki tuntuu suhteellisen mielyttavalta, joskaan aivan halpaa taalla ei ole: ravintolahinnat ovat ruokien...
Huomenta Santiago de Chilesta! Paastiin tanne eilen, hyvassa bussissa sai jopa unenpaasta kiinni. Pari yota on nyt nukuttu Fernandon ja Noran (Jimin perhetuttavia) hellassa huomassa ja tana aamuna lahdetaan yhdeksi pariksi paivaksi katselemaan Valparaisoa. Matka lahestyy vaajamatta loppuaan, nyt pitaa...
Ilmeisesti 56kbps modemi valittaa bittiterveisia maailmalle taalta San Pedro de Atacaman keidas(?)kaupungista 50km paassa Chilen ja Bolivian rajalta. Tekstien paivitykset onnistuvat kylla nainkin, mutta kuvat saavat jaada odottelemaan Santiago de Chilen ripeampia yhteyksia. Eilinen heratys oli kovin aikainen: klo 4...
Aamuheratys enne kuutta pimeassa ja kylmassa vaati ripeita toimenpiteita. Ulkona lampotila oli ehka 5 astetta pakkasen puolella, eika sisalla ollut varmasti montaa lampoastetta. Israelilaistyton ikkulaudalle jatetyt vaatteet olivat jaatyneet ruutuun kiinni. Auringonnousu varjasi kylaa ymparoivat vuoret kauniin punertaviksi. Samalla kameraa...
Hotelliyo Uyunissa ei ollut niin hyinen kuin pelkasimme. Hotelli on kylla aika paljon sanottu paikasta, joka muistutti enemman entitista vankilaa avoimine sisapihoineen, jota kiersivat karujen ovien rivistot kahdessa kerroksessa. Jopa vartiotornin nakoinen kyhaelma nousi kattojen ylapuolelle. Matkatoimisto Sandra Tours:in epaammatimainen...
Bussimatka La Pazista Uyuniin oli kuoppainen, mutta 28 USD:n arvoinen turistibussi oli aivan kelpo: jopa matkustajille naytetty Crash-leffa toistettiin alkuperaisella aaniraidalla (aamulla kyseinen telkkari tosin meinasi pudota paalleni kuoppien hytkyttamana). Aamulla piti raaputtaa matkustajien jaatynytta hengitysta pois bussin ikkunoista, jotta...
Terveisia La Pazin kaupungin vilinasta. Kolmen vuorokauden Titicaca-jarven reissu on takana ja pojat tuossa vieressa juuri ihmettelevat loppureissun bussi- ja lentomatkavarauksia. Aivan luksusta, kun nena ei jaady nukkuessa, ja suihkusta tulee lamminta vetta. Sain muutamia kuvia Limasta, Salkantay-Machu Piccu -vaellukselta...
Myohainen nukkuminen (hostellin aamiainen paattyy klo 10) ja pehmeat, lampimat sangyt tuntuvat luksukselta. Kylmista oloista on myos napattu mukaan jonkinnakoinen flunssa: kaikilla kolmella on enemman tai vahemman nena tukossa ja kurkku arkana. Kavimme Lan-lentoyhtion toimistolla kitisemassa peruuntuneesta Madrid-Lima -lennostamme. Jattamamme...
Paiva on ollut pitkalti istumista: veneessa, bussissa, baarissa. Bussilakko paattyi eilen, joten La Paziin kulkeminen ei vaatinut suuria ponnistuksia. Yksi erikoisimmista kokemistani vedenylityksista matkalla kuitenkin tehtiin: bussit raijattiin yli kukin omalla puisella lauttallansa ja meidat matkustajat kyydittiin samaan aikaan jarven...
Aamuheratys oli leirintamainen: yon kylmyys oli tiivistanyt kosteuden huoneen ikkunoihin ja huopien alta pilkistava nena tuntui viilealta. Eipa auttanut muu kuin vetaa pitkat kalsarit jalkaan, pipo paahan ja painua ylakertaan mannermaiselle aamiaiselle. Kalen matka-Cluedo tuli testattua lammitellessamme itseamme hostellin pihalla...
Lahdimme Cuscosta eilen illalla yobussilla, jonka oli maara vieda meidat Copacabanan kaupunkiin Bolivian puolelle Titicaca-jarvea. Bussiasemalla ei oikein tiedetty milta laiturilta bussi lahtisi, joten piti vaan odottaa maarattya lahtohetkea. Lopulta Bolivialaisen Nuevo Continente -firman bussi tuli laiturille 10, heitimme rinkat...
Tultiin eilen illalla takaisin Cuscoon 5 paivan Salkantay-Machu Picchu -patikoinnilta. Hieno reissu oli, vaikka fyysisesti aika raskas. Ilalla sitten biletettiinkin viela 9 hengen matkaporukalla Cuscon yoelamassa. Eggs & bacon -aamiainen Jack’s Cafe:ssa teki kylla tanaan aamulla erinomaisesti kauppansa. 12 kg...
Kello 5 aamulla lahdimme kiipeamaan ylos Indiana Jones -tyyppista viidakkopolkua kohti Machu Picchun rauniokylaa taskulamppujen varassa. Fernandon ennakkovaroitus hikisesta reissusta osoittautui paikkansa pitavaksi, reilut 3000 kiviporrasta aiheuttivat aikamoista puuskutusta. Pakkohan tuo nousu kuitenkin oli tehda jalkaisin, aika noyraa menna 90...
Tanaan oli maara nukkua pitkaan. Vaan ei se kovin hyvin onnistunut, kun paivittaiset 5.30 heratykset ja kukkojen kiekuna ovat totuttaneet aikaisin alkaviin paiviin. Siispa nousin aamulla hieman ennen Kalen ja Jimia tekemaan pienen kavelykierroksen. Santa Teresan kylassa on menossa melkoinen...

Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

Muualta poimittua Atom-syöte