Valokuvaus: marraskuu 2006 - arkisto

Nikon D200 ilman etälaukaisinpistokkeen suojakorkkia

Ensimmäinen tappio uuden kamerarungon kanssa on tosiasia: tänä aamuna huomasin kameran etuosan 10-pinnisen lisälaite- ja etälaukaisinpistokkeen suojana olleen kierrettävän korkin olevan tipotiessään. Perusteellinen kameralaukun penkominenkaan ei tuottanut tulosta. Hmph. En ole koskaan käyttänyt kyseistä pistoketta, enintään kerran mielenkiinnosta avannut ja sulkenut, joten korkki lienee kiertynyt vähitellen tahattomasti auki kameraa käsiteltäessä. Enkä ole nähtävästi ihan ainoa.

Vaikuttaa vahvasti suunnitteluvirheeltä. Tai sitten kyseessä on todellakin kameraan sisäänrakennettu musta aukko, joka syö noita korkkeja, kuten Michael R. Freeman yllä linkatussa keskustelussa asiaa valottaa. Ongelman yleisyydestä lienee kyllä se laiha lohtu, että varaosia varmaankin saa kameraliikkeistä melko helposti. Silti.

En malttanut välttää kiusausta kartoittaa alkutalven harmautta viikonloppuna vanhempien luona otetuista kuvista. Venyttämällä kuvan histogrammia reilusti yli sekä valkoisesta että mustasta päästä tasapaksuista kuvista syntyy yht'äkkiä kauniita, piirrosmaisia maisemia. Ei tämä mikään uusi keksintö ole toki, mutta näytää hyvältä.

Erityisen hyvin efekti toimii lumisessa maastossa, jolloin maaston vaaleat kohdat voi huoletta polttaa puhki. Samalla kuvien värikylläisyys usein kuitenkin nousee häiritsevälle tasolle, joten lievä desaturointi tekee kuville hyvää. Voimakkaan kontrastin lisäyksen esilletuomaa rakeisuutta ja yliterävyttä voi vielä hiukan laimentaa pehmentävällä suodattimella.

Eihän tuo lopputulos tietenkään vastaa kuvaustilanteen olosuhteita millään tavalla, mutta arvo on silläkin, että näin hieman tylsistä kuvista saadaan mielyttäviä.

Nikon Speedlight SB-600 ja omatekoinen heijastin

Tulevaa hämärissä sisätiloissa tapahtuvaa kuvauskeikkaa silmälläpitäen päätin parannella joskus aiemmin väkertämääni salamaheijastinta. Vaaleakattoisissa matalahkoissa tiloissa katto toimii usein hyvin heijastimena, mutta aina ei tilanne ole näin hyvä.

Kuvassa näkyvä heijastin on varsin yksikertaisesti rakenteeltaan vain sopivasti rullalle kierrettyä kartonkia, jota on yläpäästä vahvistettu kaistaleella paksumpaa pahvia, jonka tehtävänä on pitää yläosa leveänä ja avoinna.

Lisäsin tuohon perusrakenteeseen heijastavan sisäpinnan alumiinifolion himmeämmästä puolesta ja hillityn ulkokuoren voimapaperista. Folio paitsi heijastaa valon eteenpäin härvelin yläosasta, myös estää sen loistamisen heijastimen taakse ja sivuille kartongin läpi. Folion päällä on vielä kerros tavallista himmeää toimistoteippiä vahvistamassa herkästi repeytyvää foliopintaa ja pehmentämässä heijastusta. Eihän se nyt ihan täysin professionaalin näköinen ole, mutta aika hyvä kumminkin.

Kun Manfrotto 055C -kolmijalan nostaa aivan tappinsa, niin salaman ja heijastimen saa hilattua n. 2,2 m korkeuteen lattiasta, mikä lisää jo huomattavasti luonnollisuudentunnetta salamakuviin. Nikon D200 (kuten myös D70) osaa käskeä SB-600 -salamaa langattomasti etänä, joten kuvien napsiminen rajoitetulla, ennakkoon tiedettävällä alueella (esim. päivänsankarin onnittelut, esiintyjät yms.) on tällaisen järjestelyn kanssa varsin näppärää. Pitää vain muistaa, että salamalaitteen etäohjauksen optinen vastaanotin on takaa katsottuna sen vasemmalla puolella. Siispä salama kannattaa sijoittaa kuvaajan oikealle puolelle, jotta kameran sisäänrakennetun salaman tuottama ohjaussignaali kantautuu tarpeeksi hyvin salamalle saakka. 

Nyt vaan pitäisi päästä testaamaan tuota heijastinta tummakattoisessa tai vaikka ihan avoimessa tilassa. Ullakko saa kelvata.

Olipas nätti pakkaspäivä Helsingissä, melkein tuli keväinen olo kävellessä kameran kanssa Kaisaniemen- ja Töölönlahden maisemissa. Mukana oli ensi kerran uusi Tamronin 28-75mm -zoomobjektiivi. Kun valoa kerrankin riitti, ruuvasin polarisaatiosuotimen linssiin kiinni syksyn värien korostamiseksi ja jännien taivasefektien aikaansaamiseksi. Hyvin näytti toimivan, joskin tarkennuksessa näyttäisi olevan vielä hiukan totuteltavaa.

Eilisten duunin Halloween-bileiden jäljiltä väsymys vielä vähän painaa. Aamulla vähän huvituin, kun huomasin illan meikkien vielä olevan (osittain) naamalla; Kiitoksia vaan Sarille ja Reijalle ex tempore -maskeerauksesta jossain vaiheessa iltaa. Onneksi sain kutsun päivällistämään ystävien uuteen kotiin Viikissä, niin ei tarvitse syömisen kanssa sen kummemmin ihmetellä.