Valokuvaus: huhtikuu 2007 - arkisto
Viime tiistaina Maitolaituri.tv:stä tilaamani Lowepro Slingshot 300 AW -laukku tulikin jo tänään perille postitse, vaikka toimitusajaksi lupailtiin 2-3 viikkoa. Mainiota, mainiota. Itse asiassa saapuminen ei ollut enää ihan yllätys, sillä toimituksesta informoitiin sähköpostitse perjantaina, minkä lisäksi Postilta tuli vielä saman iltana tekstiviesti, jossa ilmoitettiin paketin olevan haettavissa lähipostista ma 16.4. klo 16 alkaen. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, kun Postista tulee saapumisilmoitus tekstarilla ja vielä ennakkoon. Erinomaista palvelua sanoisin. Tilasin samalla kertaa myös hieman muita tarvikkeita: Op/Tech-kantohihnan ja Giottos Rocket Air -pölypuhaltimen. Kaikki saapuivat perille moitteettomassa kunnossa.
Laukku vaikuttaa odotetusti erittäin hyvältä. Ainoa pienoinen puute Tamracin laukkuun verrattuna on erillisten kameran ja salaman akkujen säilyttämiseen tarkoitettujen taskujen puuttuminen. Laukussa on toki useita säilytyslokeroita, muttei yhtään juuri sen kokoista, että akut pysyisivät siellä järjestyksessä leviämättä ympäriinsä. Tämäkin probleemi tosin ratkesi ottamalla vanha nahkainen kynäkotelo uusiokäyttöön. Muistikorteille on oma säilytystaskunsa kameratilan läpän sisäkannessa.
Entisen laukun huutokaupan 60¤ hintavarauskin on jo tullut ylitettyä, joten siinäkään mielessä ei kauheaa paniikkia ole. 70 eurokin hinta on tuosta laukusta toki vielä varsin kohtuullinen, vielä ehtii tarjoamaan sunnuntai-iltaan saakka.
Eilen illalla tuli käytyä kameran kanssa värjöttelemässä pari tuntia Vallilassa VR:n konepaja-alueen liepeillä tallentamassa häviämässä olevaa teollista kulttuurimaisemaa. Konepaja-alueen luoteisosaanhan ollaan rakentamassa asuintaloja nykyisen ratapihan ja veturihallien paikalle.
Mainiosta Helsingin kaupungin Kaupunkisuunnittelunviraston Suunnitteluhankkeet-sivustolta, jossa on esitetty interaktiisella kartalla kaavoitukseen, liikennesuunnitteluun yms. hankkeisiin liittyviä asioita, löytyvät muun muassa Konepaja-alueen asemakaavan muutosehdotus, siihen liittyvät havainnekuvat, ja kaupunkisuunnittelulautakunnan ko. hanketta käsittelevät pöytäkirjat.
Aika toisennäköiseksi alue muuttuu. Asemakaavan muutosehdotuksesta (pdf, 3,5MB) löytyy mm. seuraava kiinnostava yksityiskohta: “Asuntoja ei saa suunnata yksinomaan Teollisuuskadulle päin”. Onko tuo siis tulkittava niin, että yksikään ko. alueelle rakennettava asunto ei saa olla suunnattuna ainoastaan Teollisuuskadulle? Jos, niin mitenköhän tuo aiotaan toteuttaa? Ainakin uuden alueen näkymiä havainnollistavien kuvien(pdf, 530 KB) perusteella Teollisuuskadun puoleinen ns. käärmetalo on sen verran massiivinen, että aika isoja saavat kämpät olla, jos kaikkien tulee ulottua läpitalon Konepajanpuiston puolelle.
Hieman kummalliselta tuntuu sen sijaan niinkin erikoinen vaatimus, kuin että “rakennusten toteutuksen tulee olla korkeatasoista”. Onko siis sellaisiakin hankkeita, jossa tämä ei kuulu urakoitsijoille asetettuihin vaatimuksiin?
Kun olen luopunut D70-kamerastani, on vajaa vuosi sitten hankittu Tamrac Pro 12 -kameralaukkukin käynyt turhan hankalaksi raahata mukana. Siispä panin sen tänään myyntiin Huuto.nettiin (huuto auki 22.4. saakka), käykää huutamassa hyvä laukku pois, jos yhtään kiinnostaa, lähtöhinta on matala.
Samalla panin tilaukseen tilaukseen uuden LowePro SlingShot 300AW-laukun, joka ei nyt ole juurikaan pienempi, mutta selästä eteen kiepautettavuuden takia kätevämpi kuin perinteinen olkahihnallinen tai reppu. Tai näin ainakin toivotaan. Nähtäväksi jää, onko tuota kohtuuvaivoin mahdollista kantaa mahapuolella samaan aikaan kun putkirinkka on selässä.
Maitolaiturissa lupailivat uudelle laukulle 2-3 viikon toimitusaikaa, saapi nähdä ehtiikö tuo mukaan Etelä-Amerikkaan, lähtö on reilun viiden viikon kuluttua.








