Valokuvaus: helmikuu 2008 - arkisto

helmikuu 26, 2008

Aluksi pahoittelut niille, jotka ovat saaneet viimepäivinä kärsiä ssl.eikun.org-domainiin liittyvistä sertifikaattivaroituksista tässä blogissa. Joidenkin kuvien osoitteet olivat sivulla pielessä, ja nyt homma pitäisi olla kunnossa (kiitos huomiosta äiti :-D).

Kymmenen päivää sitten Apple Storesta ostamani Aperture 2.0-kuvanhallintasovelluksen päivitysversio tuli tänään perille ja asentui mukinoitta. Nopeusero versioon 1.5.3 nähden on huomattava: nyt esimerkiksi vapaasanahakua voi käyttää koko hieman yli 30000 kuvan kirjastoon ilman tarvetta lähteä välillä kahville (kone neliytiminen Mac Pro 4GB muistilla), eli päästään sille tasolle, jota vähintään voi odottaa.

Muutoksista on kouhkattu jo muualla, eivätkä muutokset ainakaan huononnuksilta pikaisen tutustumisen perusteella vaikuta. 99€ päivityshinta vain 4 kuukautta aiemman version ostamisen jälkeen tuntui vähän kovalta, mutta on perusteltavissa erityisesti paremman suorituskyvyn takia. Jossain vaiheessa ennen eläkkeelle jäämistä pitäisi avainsanoittaa nuo kuvat ainakin suurpiirteisesti, jotta kuvia joskus löytäisikin muutenkin kuin kuvausvuoden ja -session perusteella.


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

Täyskokoiseen kalenteriin
Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?